Skip to main content
test
Palveluohjaaja - Kaarea Oy

Hyppää Kaarean polulle!

Olisitko sinä reipas ja oma-aloitteinen, Palveluohjaajan tehtävään sopiva tekijä ja sitä kautta hyvä lisä tiimimme?
- Pistetään yhdessä hihat heilumaan.

Oletko Sinä etsimämme Palveluohjaaja, joka haluaa olla mukana ohjaamassa tuotantojen toimintaa, sekä oikean käden apu Palveluesimiehelle, että vasemman käden apu, jopa Palvelupäällikölle.

Haemme oma-aloitteista, reipasta, toimeen tarttuvaa henkilöä, jolla on paineensietokykyä. Palveluohjaajan monet eri työtehtävät rytmittävät päiviä, eikä ole kahta samanlaista päivää viikossa. Muuttuvia tilanteita on paljon. Ohjaajan työhön kuuluu uusien työntekijöiden perehdyttäminen, tuotannon ohjaaminen, tilaaminen, sijaistaminen tarpeen mukaan. Erilaisten haasteiden ratkominen ja tuotannon suunnittelu yhdessä alueen esimiehen kanssa. Vastaat alueen poissaolojen vastaanottamisesta aamuisin itsenäisesti.

Työtehtävässä vaaditaan luovuutta, työhön tarttumista ja aikatauluttamista. Et hätkähdä hektistä työympäristöä ja muuttuvia tilanteita. Työssä oman auton käyttö on suositeltavaa, alueella on kohteita paljon ja niiden välillä tarvitsee tehdä, joskus nopeita vaihtoja päivän aikana. Tuotannonohjausjärjestelmä Aromin tunteminen katsotaan eduksi. Ohjaajan työssä tarvitaan, myös taitoa tehdä työtä tietokoneella, Word sekä Excel ohjelmien osaaminen/ käyttäminen katsotaan eduksi.

Saat työtehtävääsi perehdytyksen ja ympärilläsi toimii muiden ohjaajien, esimiesten tiimi, jota johtaa palvelupäällikkö, joten toisinaan teet työtä yksin, mutta ryhmän tukea on kuitenkin aina saatavilla. Lisäksi alueen työntekijät ovat päivittäin tekemisissä kanssasi, joten pelkästä yksintyöskentelystä työtehtävässä ei kuitenkaan ole kyse.

Me Kaareassa työskentelemme arvojemme mukaisesti: yhdessä, paremmin ja sydämellä.

Työpaikka on savuton. Noudatamme AVAINTA ry:n työehtosopimusta.

Aloitamme haastattelut jo hakuajan ollessa käynnissä, työt alkavat sopimuksen mukaan.

Kiinnostuitko tai haluatko kysyä lisää ja hakea paikkaa?

Ota yhteyttä palvelupäällikkö mirva.roning@kaarea.fi

Lisätietoja

http://www.kaarea.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Sähköpostitse palvelupäällikkö Mirva Röning; mirva.roning@kaarea.fi

Lisätietoja

Kaarea Oy

Hyppää Kaarean polulle! Kaarea on lähes 900 ammattilaisen työpaikka. Tukipalvelut ja yhdessä tekeminen ovat meidän juttumme. Huolehdimme, että tarjoamme maistuvia aterioita, tilat ovat puhtaat, kiinteistöt ja ulkoalueet ovat kunnossa. Yhdessä on kaikki paremmin!


Osoite: Turku, 20100 Turku
Kaarea Oy - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat