Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Tule töihin Lahden nuorisopalveluihin! Haemme kahta (2) PALVELUOHJAAJAA Katusovittelun monialainen yhteistyömalli Lahdessa -hankkeeseen. Hankerahoitus on myönnetty vuosille 2025-2026. Töiden aloitus on 25.3.2025 tai sopimuksen mukaan.

    Palveluohjaajien tehtävänä on toteuttaa katusovittelua Lahdessa alaikäisten sovittelutoiminnan yhdyspinnalla ja kehittää monialaista yhteistyötä Lahden kaupungissa nuorten konfliktitilanteiden ratkaisemiseksi katusovittelun keinoin. Tehtävään kuuluu nuorten (10-18 -vuotiaat) konfliktitilanteiden sovittelua nuorten vapaa-ajalla, koulupäivän yhdyspinnalla sekä 3. sektorin kanssa.

    Tehtävään kuuluu myös monialaisen yhdyspintatyön kehittäminen. Palveluohjaajat huolehtivat Lahden katusovittelun monialaisen yhteistyömallin kehittämistyöstä hankesuunnitelman mukaisesti ja seuraavat ja raportoivat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselle hankkeen etenemisestä. Toisella palveluohjaajista on hankkeen koordinointivastuu ja toisella päävastuu hankeviestinnästä nuorten ja eri toimijoiden suuntaan.

    Työssä menestyminen edellyttää taitoa kohdata nuoret turvallisena ja luotettavana aikuisena sekä erinomaisia vuorovaikutus- ja kohtaamistaitoja. Tehtävässä tarvitaan positiivista ja toimeen tarttuvaa asennetta, yhteistyökykyä sekä oma-aloitteisuutta. Lisäksi työssä korostuvat vastuullinen ja kehittävä työote. Osaat raportoida hankkeen etenemisestä selkeästi, fasilitoida kehittämistyöpajoja ja suunnitella hankkeeseen liittyviä materiaaleja ja toimintoja tarkoituksenmukaisesti.

    Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusta nuorten parissa tehtävästä työstä, katusovittelusta, monialaisesta yhteistyöstä sekä hanketyöstä.

    Toivomme sinulla olevan soveltuva korkeakoulututkinto sekä katusovittelukoulutus käytynä.

    Tarjoamme sinulle mahdollisuuden käyttää omia vahvuuksiasi ja osaamistasi. Vastaavasti saat tukea ja sparrausapua muilta nuorisopalveluiden työntekijöiltä. Nuorisopalveluiden palavereissa pääset vaihtamaan ajatuksia ja kehittämään toimintaa yhdessä työporukan kanssa. Meillä on rento ja kannustava ilmapiiri, jossa jokaisen panos on tärkeä ja arvostettu.

    Hyvinvoinnin tukemiseen tarjoamme Edenred-henkilöstöedun, johon sisältyy virike-, hieronta- ja terveysetu. Olet myös oikeutettu työsuhdematkalippuun ja käyttämään Työterveys Mehiläisen työterveyspalveluita.

    Palveluohjaajan tehtäväkohtainen palkka on 2770,00 €/kk ja työaika 38,25 h/vk. Työaika vaihtelee klo 8-22 välillä. Koska työtä tehdään lasten ja nuorten parissa, tarkistamme rikostaustaotteen ennen työsuhteen alkua. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.

    Jätä hakemuksesi Kuntarekryn kautta 26.2.2025 klo 9.00 mennessä.

    Sopivat hakijat kutsutaan haastatteluun. Haastattelut pidetään torstaina 6.3. klo 11.30-14.30 ja perjantaina 7.3. klo 11.30-16.00 välisenä aikana osoitteessa Kirkkokatu 21 E, 15140 Lahti.

    Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

    https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

    Lisätietoja

    https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/nuorisopalvelut/
    https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Palvelupäällikkö Petra Mäki, p. 044 482 6388

    Tietoa organisaatiosta

    Lahti on kaupungin kokoinen kaupunki, joka pysyy liikkeessä ja luo tulevaisuutta.

    Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Meillä työn ja perhe-elämän yhdistäminen on joustavaa.

    Lahti on yliopistokaupunki ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki. 120 000 asukkaan kaupungissa arki on sujuvaa, palvelutarjonta on runsasta ja luonto alkaa etuovelta. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.

    Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!

    Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.

    Sijainti
    Kirkkokatu 21 E
    15140 Lahti

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Lahden kaupunki

    Opettajien lyhytaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 4586

    Lahden kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:00

    Työavain 6815

    Lahden kaupunki

    Koulunkäynninohjaajien lyhytaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 4587

    Lahden kaupunki

    Kontrabasson äänenjohtajaHakuaika päättyy3.3.202523:59

    Työavain LAHTI-02-651-24

    Lahden kaupunki

    PalveluohjaajaHakuaika päättyy26.2.202515:00

    Työavain LAHTI-02-12-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.