Haemme pedagogista asiantuntijaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen Laatu ja vaikuttavuus -yksikköön kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tässä asiantuntijatehtävässä edistät erityisesti oppijoiden osallisuutta kaikilla koulutusasteilla. Tehtäviin kuuluu erilaisten osallisuuden edistämiseen liittyvien tilaisuuksien valmistelu ja toteuttaminen. Lisäksi asiantuntijan tehtävänä on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen kaikilla koulutusasteilla. Toimit erilaisissa verkostoissa näiden asioiden parissa, mm. HYTE- toiminnan Lasten ja nuorten osallisuuden ohjausryhmässä. Tehtävään liittyy myös paljon valmistelevaa asiantuntijatyötä, mm. erilaisten selvitysten ja lausuntojen laatimista.
Tehtävässä vaaditaan hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja sekä kokemusta varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta tai toiselta asteelta. Tehtävän toteuttamisen kannalta on eduksi, jos sinulla on kokemusta työskentelystä Helsingin kaupungilla ja yhteistyöstä eri toimialojen välillä.
Tehtäväsi sijoittuu Laatu ja vaikuttavuus -yksikköön, missä tulet olemaan osa hyvinvointitiimiä. Teet tiivistä yhteistyötä niiden asiantuntijoiden kanssa, joiden työ liittyy vastaaviin teemoihin. Yksikön työhyvinvointitulokset ovat hyvät. Tänä vuonna kehitämme toimintatapojamme erityisesti yhteistyön toteuttamiseen ja toisten auttamiseen liittyen. Työ on monipaikkaista, mutta tehtävässä edellytetään vähintään kaksi lähipäivää viikossa työn luonteen vuoksi.
Mitä tarjoamme sinulle?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten tukea työmatkoihin ja jopa 550 euron kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Tehtäväkohtainen palkka on 4119,22 €/kk. Sen lisäksi maksetaan myös mahdollinen KVTES:n mukainen kokemuslisä.
Hakijamäärästä riippuen pidämme ensimmäisen haastattelukierroksen videohaastatteluna. Viimeisen kierroksen haastattelut toteutetaan lähitapaamisena Työpajankadulla.
Kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto.

Leena Hiillos
leena.hiillos@hel.fi
040-8095478
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa #helsinkioppii
Sijainti
Työpajankatu 8
00580 Helsinki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.