Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Perheohjaaja, Lapsiperheiden perhetyö, Kauhava

    Hakuaika  27.1.2026 12:00

    Hae työpaikkaa

    Perhetyön vastuuyksikössä on haettavana perheohjaajan vakituinen toimi 2.2.2026 alkaen.

    Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella vahvistetaan omaa palvelutuotantoa. Perhetyön vastuuyksikössä on haettavana perheohjaajan vakituinen toimi 2.2.2026 alkaen.

    Perheohjaajana suunnittelet ja toteutat perhetyön eri palvelumuodoista sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä sekä lastensuojelulain mukaista tehostettua perhetyötä. Myös tukisuhdetoiminta ja tapaamispalvelut voivat olla osa työtäsi. Kollegoina sinulla on koko hyvinvointialueella noin 100 perhetyön ammattilaista, omassa tiimissäsi 15-20 perheohjaajaa ja perhetyöntekijää.

    Työskentelet lapsiperheiden kanssa suunnitelmallisesti, tavoitelähtöisesti ja asiakkaan toimijuutta vahvistaen (ml. osallistava kirjaaminen). Kaikissa perhetyön palvelumuodoissa tavoitteena on tuen oikea-aikaisuus ja läpinäkyvyys. Tuet perheen motivaatiota ja sen herättämistä sekä perheen muutoskykyä, voimavarojen tunnistamista ja vahvistumista. Perheohjaajana teet työtä ohjauksellisella, arvioivalla ja kuntouttavalla otteella mm. keskustelua, erilaisia menetelmiä ja toiminnallisuutta hyödyntäen. Keskeisessä roolissa on yhteistyö perheen ja eri toimijoiden kanssa. Vahvistat omalla toiminnallasi systeemisen työotteen juurtumista, toteutat laadukkaat perhetyön palvelut osana perhekeskuksen kokonaisuutta ja edistät kustannusvaikuttavia toimintatapoja.

    Kelpoisuusehtona soveltuva sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkinto.

    Työ toteutuu joustavasti asiakkaiden tarpeen mukaan arkipäivisin, -iltaisin sekä viikonloppuisin. Työn liikkuvuuden vuoksi oman auton käyttö on välttämätöntä.

    Arvostamme

    - kiinnostusta tehdä suunnitelmallista työtä lasten, nuorten ja heidän perheidensä parissa sekä halua kehittää perhetyön palveluita, joiden keskiössä on lapsi ja lapsen oikeudet
    - kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja oman työn organisointiin
    - valmiuksia tiimi- ja verkostotyöhön
    - systeemisen työotteen ymmärrystä ja reflektiotaitoja
    - kokemusta perhetyön palveluista, asiakkaan kohtaamisesta ja kotikäyntityöstä
    - täydennyskoulutuksilla hankittua alan erityisosaamista (esim. neuropsykiatrinen valmenta)
    - talousnäkökulman ja kustannusvaikuttavuuden ymmärrystä sekä kykyä ottaa käyttöön kustannustehokkaita ratkaisuja

    Miksi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle?

    Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla vahvistamassa hyvinvointialueen perhetyön palveluita asiakkaiden tarpeista käsin. Toiminnan kehittämiselle on vahva organisaation johdon tuki.

    Vahvuutenamme on monialaisuus, palvelujen integrointi ja tahtotila tarjota vaikuttavaa tukea perheiden arjessa. Toimimme perhekeskustoimintaa edistäen yhteistyössä kuntien, järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Tukenasi on säännöllisesti kokoontuva oman alueen tiimi sekä perhetyön vastuuyksikön yhteiset kokoontumiset. Lähiesihenkilösi on vastaava perheohjaaja, jonka kanssa käyt säännöllistä vuoropuhelua työn tavoitteiden, kehittymisen ja tuen varmistamiseksi. Sinulla on mahdollisuus ryhmätyönohjaukseen.

    Toimen sijoituspaikka on työsuhteen alkaessa Kauhavan perhekeskus, joka tarjoaa hyvät puitteet sekä kohtaamisille että monialaiselle yhteistyölle.

    Palvelussuhteen palkkaus ja muut ehdot ovat käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Lain (504/2002) mukainen rikostaustaote on esitettävä ennen toimen vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka.

    Ryhmähaastattelut haastatteluihin kutsutuille järjestetään Kauhavan perhekeskuksessa viikolla 6.

    Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

    Yhteystiedot

    Vastaava perheohjaaja Susanna Välimaa

    Puh. 050 364 5733

    Vastaava perheohjaaja Anniina Aaramaa

    Puh. 040 516 8039

    etunimi.sukunimi@hyvaep.fi

    TyyppiKokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeOrganisaatioEtelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Lapsiperheiden perhetyö, KaksineuvoinenTyöpaikan osoiteKauppapassi 3, 62200 KauhavaTyöavain695248Työpaikkojen lukumäärä1Työn alkamispäivä/ajankohtaSopimuksen mukaanPalkkaSOTE-sopimusHakuaika13.1.2026 09:12 - 27.1.2026 12:00PerustiedotSosiaalialaSosiaalialan muut tehtävätEtelä-PohjanmaaKauhavaHyvinvointialue Hae työpaikkaa Kaikki organisaation avoimet työpaikat Työnantaja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on juuri sopivan kokoinen työpaikka näinä jatkuvaa muutosta vaativina aikoina. Olemme nimittäin riittävän pieni ja tarpeeksi suuri. Henkilöstöä meillä on yli 10 000. Meillä et huku koneistoon, vaan pystymme tarjoamaan monipuolisesti juuri sinulle sopivia uramahdollisuuksia. Pääset osaksi merkityksellistä työyhteisöä, jossa saat työskennellä omana itsenäsi. Parempia työpäiviä – toisin sanoen. Tutustu työnantajaan

    Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

    Hanneksenrinne 7,
    60220 Seinäjoki

    rekrytointi@hyvaep.fi

    Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksi