Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Perheohjaaja varhaisen tuen perhetyö, Etelä-Kymenlaakso

    Hakuaika  25.1.2026 23:59

    Hae työpaikkaa

    Olisiko seuraava askel urapolullasi toimia varhaisen tuen perheohjaajana Etelä-Kymenlaaksossa? Tule meille Kymenlaakson hyvinvointialueelle Kotkaan varhaisen tuen perheohjaajaksi vahvistamaan iloista ja osaavaa tiimiämme!

    Haemme varhaisen tuen perheohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.3.2026 alkaen. Varhaisen tuen perheohjaajana toteutat sosiaalihuoltolain mukaista varhaisen tuen perhetyötä.

    Varhaisen tuen perhetyö on lyhytkestoista muutostyöskentelyä, jolla tuetaan perheitä oikea-aikaisesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen haasteiden kasaantumista. Varhaisen tuen perheohjaajan työ on itsenäistä työtä, joka vaatii vastuunottoa sekä päätöksentekokykyä. Varhaisen tuen perheohjaajana tuet lapsen ja koko perheen hyvinvointia mm. ohjaamalla vanhempia lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyvissä asioissa sekä arkirutiinien hallinnassa ja tuet perheen sisäistä vuorovaikutusta. Perheen tukeminen sisältää yhdessä tekemistä, mallintamista sekä konkreettista auttamista. Huomioimme työskennellessä perheen läheisverkoston sekä teemme monialaista yhteistyötä.

    Meillä perhetyön tiimissä työskentely on ihmisläheistä, monipuolista, joustavaa ja työnsuunnittelu on itsenäistä. Työnteossa on hyvä, positiivinen yhteishenki ja yhdessä tekemisen meininki. Työryhmämme vahvuuksia ovat avoimuus, iloisuus ja monipuolinen osaaminen. Asiakastyössä huomioimme kaikki yksilöllisesti, toimimme kanssakulkijana ihminen ihmiselle. Arvostamme läsnäoloa ja kunnioittavaa kohtaamista. Työyhteisön lisäksi työsi tukena on esihenkilön tuki sekä säännöllinen työnohjaus.

    Työ sisältää säännöllisesti iltatyötä sekä tarvittaessa lauantaityötä. Työaika on yleistyöaika liukumaoikeudella. Viikkotyöaika on 38,25 h. Toimipisteesi on Karhulan perhekeskuksella (os. Toivelinnankatu 2). Työtä tehdään perheiden kotona, joten ajokortti on välttämätön ja tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

    Olet kelpoinen tähän tehtävään, kun sinulla on sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkinto tai muu soveltuva AMK-tutkinto. Edellytämme että sinulla on kokemusta perhetyöstä ja/tai lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä. Toivomme sinun omaavan hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin sekä itsenäiseen työskentelyyn. Perhetyötä tukevan erityisosaamisen ja lisäkoulutukset katsomme eduksesi.

    Meillä on kattava koulutuskalenteri, jolla voimme tukea urapolkuasi. Meille on tärkeää edistää työn ja vapaa-ajan tasapainoa, hyvinvointisi tueksi tarjoamme sinulle E-passiedun.

    Haluamme tehdä työnhakuprosessista sinulle mahdollisimman sujuvan. Kaikki työnhakua ja työskentelyä koskevat käytännön tiedot löydät keskitetysti täältä: https://kymenhva.fi/urapolulla-kymenlaakson-hyvinvointialueella/tervetuloa-toihin-kymenlaakson-hyvinvointialueelle/

    Olemme kiinnostuneita hakemuksestasi ja pyrimme tutustumaan siihen jo hakuaikana. Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon.

    Me omien polkujemme kulkijat teemme yhdessä Kymenlaakson - tervetuloa joukkoomme!


    Lisätietoja

    https://kymenhva.fi/urapolkusi/

    Yhteystiedot

    Marja Pasanen

    marja.pasanen@kymenhva.fi

    p. 044 702 6826

    TyyppiKokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenAnonyymiTyösuhdeOrganisaatioKymenlaakson hyvinvointialueTyöpaikan osoite48600 KotkaTyöavainKYMENHVA-02-5-26Työpaikkojen lukumäärä1Työn alkamispäivä/ajankohta1.3.2026 alkaenPalkka3163,71 €/kkHakuaika9.1.2026 10:03 - 25.1.2026 23:59PerustiedotSosiaalialaSosiaalialan muut tehtävätKymenlaaksoKotkaHyvinvointialue Hae työpaikkaa Kaikki organisaation avoimet työpaikat Työnantaja Meillä Kymenlaakson hyvinvointialueella ihmiset luovat itse omat urapolkunsa. Kuljemme ylpeästi valitsemiamme reittejä, olivat ne sitten tasaisen suoria, korkeammalle kurkottavia tai eri suuntiin mutkittelevia. Kymenlaaksossa oman polun luomiselle on luonnollista tilaa. Haluamme rikkoa stereotypioita: liputamme omannäköisen (työ)elämän puolesta. Meillä urapolkujen tärkein rakennusaine on aitous ja rohkeus tehdä asioita omalla tavallaan. Tiivis kokonaisuutemme muodostuu erilaisista kyvyistä, vahvuuksista ja ihmisistä. Me omien polkujemme kulkijat teemme yhdessä Kymenlaakson – tervetuloa joukkoomme! Tutustu työnantajaan

    Kymenlaakson hyvinvointialue


    REKRYTOINTI / Kymenlaaksonhyvinvointialue
    Kotkantie 41, 48210 Kotka

    Kymenlaakson hyvinvointialue tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut 160 000 kymenlaaksolaiselle. Meillä on ihmisen kokoinen arki: rehti tekemisen meininki, monipuoliset kehittymismahdollisuudet sekä luonnostaan vahva asuinympäristö.

    Laadun tekee huippuammattilaiset.

    Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksi