
Haluaisitko tehdä töitä lasten kanssa kodinomaisessa ympäristössä ja pienessä ryhmässä? Voisiko perhepäivähoitajan työ olla sinulle sopiva? Haemme Muhokselle Päivärinteen/Laitasaaren alueelle sekä Muhoksen keskustan alueelle määräaikaisia perhepäivähoitajia.
Perhepäivähoito on varhaiskasvatusta, joka toteutetaan pienessä ryhmässä hoitajan omassa kodissa. Päivittäiset työtehtävät kohdistuvat lasten kanssa tehtävään toimintaan, ja sen suunnitteluun ja toteuttamiseen itsenäisesti, perushoitoon, ruokahuoltoon, ulkoiluun sekä vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Toiminnan suunnitteluun saa tukea alueen perhepäivähoitajien yhteisistä palavereista sekä omalta esimieheltä.
Odotamme hakijalta kiinnostusta työhön ja lämmintä suhtautumista lapseen, joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Hakijalta toivotaan perhepäivähoitajan ammattitutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta, mutta ne eivät ole pakollisia. Palkkaus määräytyy KVTES:in mukaisesti.
Työsuhteen alussa valittujen on esitettävä rikosrekisterilain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen. Tehtävässä on koeaika, jonka kesto määräytyy työn keston mukaan. Työ alkaa marraskuussa 2023 tai sopimuksen mukaan. Työ kestää toukokuun 2024 loppuun. Muhoksen kunta on savuton työpaikka.
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perhepaivahoitaja-556883/
- Muhoksen kunta, Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 556883
- 2
- sopimuksen mukaan
- KVTES:in mukainen
- 4.10.2023 - 15.12.2023 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätPohjois-PohjanmaaMuhosKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Anne-Maria Tikkanen p. 044 4970119anne-maria.tikkanen@muhos.fi
Kirsti Hyvärinen p.0444970116
kirsti.hyvarinen@muhos.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Muhoksen kunta, Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelutMuhoksen kunta on n. 9000 asukkaan kunta Oulujokivarressa. Muhoksen kunta on savuton työpaikka.
Osoite: Asematie 14, 91500 Muhos
