
Oletko kiinnostunut työskentelemään perhepäivähoitajana omassa kodissa? Onko Sinulla omia alle kouluikäisiä lapsia, jotka voisivat kuulua lapsiryhmään? Tule perhepäivähoitajaksi Nurmeksen kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin.
Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta, jossa tärkeässä osassa ovat perushoidon pedagogiikka, lämmin vuorovaikutus, kiireettömyys ja leikki. Perhepäivähoitajan hoitoryhmässä voi olla kokopäiväisesti enintään neljä alle kouluikäistä lasta.
Kelpoisuusvaatimuksena on perhepäivähoitajan ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Valitun työntekijän tulee toimittaa itsestään rikosrekisteritaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Ennen työssä aloittamista koti on hyväksyttävä perhepäivähoitokodiksi. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa.
Perhepäivähoitajan palkka määräytyy KVTES:n mukaan. Nurmeksen kaupungilla on käytössä perhepäivähoitajien takuupalkkajärjestely.
Täytettyäsi sähköisen hakemuksen Kuntarekryssä, otamme sinuun yhteyttä ja tarkennamme toiveitasi sekä sovimme mahdollisesta haastatteluajasta.
Lisätietoja
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perhepaivahoitaja-avoin-haku-451896/
- Nurmeksen kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVakinainenTyösuhde
- 451896
- Sopimuksen mukaan.
- KVTES:n mukainen.
- 7.6.2023 - 31.12.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätPohjois-KarjalaNurmesKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa perhepäivähoidon ohjaaja Laura Pekkala p. 040 104 5351 tai laura.pekkala@edu.nurmes.fiLisätietoja
Työnantaja
Nurmeksen kaupunki, Hyvinvointipalvelut, VarhaiskasvatusTarvitsemme uusia osaajia Nurmekseen töihin! Nurmes on viihtyisä kaupunki Pielisen pohjoispäässä Pohjois-Karjalassa. Luonnonkauniin kaupungin tunnuksia ovat järvet, metsät ja vaaramaisemat. Kahden järven välissä kohoava Puu-Nurmeksen alue on arvokas suojelukohde. Kaupunki tunnetaan myös Bomba-talosta. Kaupungissa on hyvät ja laadukkaat peruspalvelut sekä monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet.
Osoite: Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes