Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Oletko varhaiskasvatuksen ammattilainen tai haluatko sellaiseksi? Haluatko tehdä työtä perhepäivähoitajana omassa kodissasi Hiltulanlahden alueella?

    Haemme perhepäivähoitajia määräaikaisiin työsuhteisiin hoitajan omassa kodissa tapahtuvaan perhepäivähoitoon toimintakaudelle 2025-26. Työn voi aloittaa jo kevään ja kesän aikana. Töiden aloitusajankohta on sovittavissa ja se riippuu ryhmään sijoitettavien lasten hoidon tarpeesta. Tarve hoitajille on Hiltulanlahden alueella.

    Edellytämme perhepäivähoitajan ammattitutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta esim. lähihoitaja, lastenohjaaja. Työkokemus varhaiskasvatuksessa katsotaan eduksi.

    Työaika on 40 t/vko 12 viikon työaikajaksolla.

    Perhepäivähoitajalla saa olla samanaikaisesti ryhmässään neljä alle kouluikäistä lasta. Lapsilukumäärään lasketaan myös hoitajan omat lapset, eikä lapsilukumäärää saa ylittää edes tilapäisesti.

    Perhepäivähoitajan kuukausipalkka on 2022,08 €/kk jonka lisäksi maksetaan kustannuskorvaukset mm. lasten ateriat.

    Kuten muukin varhaiskasvatus, myös perhepäivähoito noudattaa lakisääteisiä varhaiskasvatussuunnitelmia.

    Perhepäivähoidossa tehdään alueellista tiimityötä ja hoitajille on vuosittain työaikana suunnittelu-, arviointi- ja koulutuspäiviä.

    Työsuhteeseen sovitaan koeaika.

    Tehtävää valitun on esitettävä 30 päivän kulueessa päätöksen tiedoksisaannista lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote (ei saa olla 6 kuukautta vanhempi)Perhepäivähoitajan tehtävät hoitajan omassa kodissa.

    Lisätietoja

    https://www.kuopio.fi/?s=Perhep%C3%A4iv%C3%A4hoito

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Kuopion kaupunki, Varhaiskasvatuspalvelut, 516002 Perhepäivähoito, 5161 Eteläisen alueen perhep.
    • KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
    • 646774
    • sopimuksen mukaan
    • 2022,08 €/kk
    • Sopimusala: Kvtes
    • 24.2.2025 14:58 - 31.7.2025 12:00
    • Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätPohjois-SavoKuopioKunta
    Yhteystietomme

    Perhepäivähoidonohjaaja Pirjo Similä puh. 044 718 4013; pirjo.simila@kuopio.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Me Kuopiossa uskomme hyvään elämään. Meille se koostuu kolmesta asiasta -hyvästä elosta, ilosta ja olosta. Se on paloa elämää kohtaan, virtaa ja liikettä, sujuvuutta arjessa sekä vapautta tehdä omia valintoja juuri itselle sopivassa ympäristössä, kukin omalla tavallaan.

    Olemme 125 000 asukkaan yliopistokaupunki, jonka tavoite on olla hyvän elämän pääkaupunki jokaiselle kuopiolaiselle ja esimerkki muulle maailmalle. Rakennamme sitä yhdessä 3 500 työntekijän voimin. Olemme saaneet aikaan merkityksellisiä hetkiä kuopiolaisille jo lähes 250 vuoden ajan. Millaisia hetkiä sinä haluat jättää jälkeesi?

    Sijainti
    Kuopio

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kuopion kaupunki

    SuunnittelijaharjoittelijaHakuaika päättyy24.3.202512:00

    Työavain 644858

    Kuopion kaupunki

    SuunnittelijaharjoittelijaHakuaika päättyy24.3.202512:00

    Työavain 644709

    Kuopion kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sijaisrekisteriHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 286228

    Kuopion kaupunki

    Perhepäivähoitaja, Hiltulanlahden alueHakuaika päättyy31.7.202512:00

    Työavain 646774

    Kuopion kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sosionomiHakuaika päättyy17.3.202512:00

    Työavain 648809

    Kuopion kaupunki

    Intendentti, luonnontieteellinen museoHakuaika päättyy21.3.202512:00

    Työavain 637220

    Kuopion kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettajaHakuaika päättyy17.3.202512:00

    Työavain 648756

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.