Skip to main content
test
Perhetyöntekijä - Heinolan kaupunki

Haemme perhetyöntekijää Heinolan kaupungin lapsiperheiden sosiaalipalvelujen ja lastensuojelun yksikköön sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin. Heinolan peruspalvelut siirtyvät 1.1.2023 osaksi Päijät-Hämeen hyvinvointialuetta.

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja lastensuojelu yksikkö käsittää lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin, lapsiperheiden kotipalvelun ja sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön, sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen, lastensuojelulain mukaisen tehostetun perhetyön, sekä lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon. Lisäksi teemme yksikössä maahanmuuttajatyötä kotoutumisajalla olevien maahanmuuttajien kanssa.

Haussa olevaan perhetyöntekijän tehtävään sisältyy sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä ja kotipalvelua, tukihenkilötyötä, valvottujen tai tuettujen tapaamisten valvontaa ja tukea sekä maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvää työtä. Perhetyöntekijä työskentelee pääosin perheiden arkiympäristöissä ja kodeissa asiakkaan, hänen perheensä ja lähiverkoston kanssa toimien. Lähtökohtana työskentelyssä on asiakkaan ja hänen perheensä auttaminen, tukeminen ja ohjaaminen lasten turvalliseen kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa sekä asiakkaan ja perheen omien voimavarojen tukeminen ja vahvistaminen. Työskentely on muutokseen tähtäävää ja ennaltaehkäisevää vaikuttamistyötä sekä konkreettista avustamista kodinhoidossa ja arjen tarpeissa.

Työtä tehdään asiakkaiden tarpeen mukaan suunnitellusti, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Työ edellyttää liikkumista, joten ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä.

Systeeminen työote on osa työskentelyämme. Yksikössä työskentelee 2 perheterapeutin koulutuksen saanutta työntekijää ja perheterapeutti osallistuu systeemiseen työskentelyyn.

Uuden hyvinvointialueen myötä 1.1.2023 tehtävänkuvamme mahdollisesti tarkentuvat, mutta työ lasten ja perheiden tukemiseksi lapsen edun mukaisesti säilyy ennallaan.

Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, mutta myös tiimityön taitoja sekä hyviä dokumentointi- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävän hoito edellyttää oma-aloitteisuutta ja kykyä toimia erilaisissa asiakasprosesseissa ja -tilanteissa. Kokemus lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävästä työstä katsotaan eduksi. Asiakkaiden arvostava kohtaaminen ja lasten osallisuuden korostaminen on meille tärkeää ja toivomme samaa sinultakin.

Olemme tiivis ja suhteellisen pieni työyhteisö, jossa sinun on helppo tutustua niin työkavereihin kuin yhteistyökumppaneihinkin. Tarjoamme sinulle mukavat työkaverit, työyhteisön ja lähiesimiehen tuen sekä helposti lähestyttävät yhteistyökumppanit. Käytettävissä on säännöllinen työnohjaus ja joustava työaika. Kannustamme toisiamme avoimeen keskustelukulttuuriin ja pyrimme löytämään tilanteisiin ratkaisuja yhdessä keskustellen. Työtilat ovat viihtyisät.

Yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi edellytämme sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3§ 2. mom. mukaista pätevyyttä, lähihoitaja.

Ennen tehtävän vastaanottamista valitulta edellytetään lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukaisen rikosrekisteriotteen esittämistä sekä tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotesuojaa.

Tehtävässä on 6 kk koeaika.

Tervetuloa meille töihin!

Tule osaksi pienen kaupungin isoa elämää!

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Ensisijaisesti
Palvelupäällikkö Anu-Riikka Tarenius
Puh: 044 735 0074
anu-riikka.tarenius@heinola.fi
Palvelupäällikkö Jutta Tainio
Puh: 044 769 4362
jutta.tainio@heinola.fi

Lisätietoja

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja lastensuojelu

Heinolan kaupunki on olemassa asukkaitaan varten. Rakennamme kaupunkiamme yhdessä 1268 ammattilaisen voimin. Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Pieni kaupunki, iso elämä


Osoite: Torikatu 13, 18100 Heinola

Sinulle suositellut työpaikat