Perhetyöntekijä, Eteläinen lastensuoj. avohuolto - Turun kaupunki, Hyvinvointitoimiala

Työhön kuuluu suunnitelmallinen ja tavoitteellinen tehostettu perhetyö lastensuojelun avohuollon asiakasperheissä. Tehostettu perhetyö on kannattelevaa tai korjaavaa sekä tiivistä ja muutokseen tähtäävää vuorovaikutus- ja suhdetyötä. Perhetyöntekijä voi toimia myös asiakastapaamisilla sosiaalityöntekijän työparina.

Turussa tehostettu perhetyö on osa systeemisellä työotteella toimivaa monialaista tiimiä. Viikoittain kokoontuvassa tiimissä ovat mukana perhetyön työntekijöiden lisäksi johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaaja sekä perheterapeutti.

Perhetyöntekijät toteuttavat lapsikeskeistä vanhemmuustyöskentelyä ja lisäävät perheen omia voimavaroja itsenäiseen selviytymiseen erilaisin menetelmin. Työ tapahtuu perheiden kotona ja muussa arkiympäristössä.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto taikka aikaisempi kouluasteinen koulutus.

Valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.

Lisäksi edellytetään kehitysmyönteisyyttä, joustavuutta ja kehittyneitä vuorovaikutustaitoja. Arvostamme hankittuja menetelmä- ja lisäkoulutuksia. Hyvän työilmapiirin ylläpitäminen on meille arvokas asia.

Eduksi luetaan kokemus lastensuojelutyöstä.
Eduksi luetaan sosionomitutkinto.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, monipuolisen ja ihmisläheisen työn ammattitaitoisessa, huumorintajuisessa ja kehittämismyönteisessä työyhteisössä.

Tutustu työnantajaan

vt johtava sosiaalityöntekijä Virpi Poskiparta,
p. 044 907 2117,
virpi.poskiparta@turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Turun kaupunki, Hyvinvointitoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Eteläinen lastensuojelun avohuolto
Osoite: Linnankatu 23, 20100 Turku

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurin työllistäjä, jolla on noin 11 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.