Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on haettavana perhetyöntekijän toimi lapsiperheiden sosiaalipalveluissa Koillismaalla Kuusamossa. Perhetyöntekijän työtehtäviin kuuluu sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu.
Tarjoamme sinulle kiinnostavan ja monipuolisen tehtävän sekä ammattitaitoisen ja kehittämismyönteisen työyhteisön. Työsi tukena ovat tiimin ja esihenkilön tuki sekä työnohjaus. Perhetyöntekijänä toimit suunnitelmallisesti, määräaikaisesti ja tavoitteellisesti yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa vanhemmuutta ja arjessa selviytymistä tukien. Keskeisenä tavoitteena on perheiden omien voimavarojen vahvistaminen.
Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä tiimityötaitoja. Mahdollisuutta oman auton käyttöön edellytetään.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen tutkinto sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015 3§) mukainen nimikesuojatun ammattihenkilön pätevyys.
Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki/Suosikki-rekisteriin.
Toimeen valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).
Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Lisätietoja
http://www.pohde.fi
Yhteystiedot
Lisätietoja antavat vastuuyksikköpäällikkö Sinikka Loukusa, p. 040 591 7237 ja vastuualuepäällikkö Riitta Ruottinen, p. 050 363 1339. Sähköposti etunimi.sukunimi@pohde.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.