Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Miltä kuulostaisi uudet kuviot Posiolla?

    Posion kunnassa on avoinna peruskoulun sekä lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin toistaiseksi voimassa oleva virka 1.8.2025 alkaen.

    Posion peruskoulu on yritteliäs 0-9-luokkien yhtenäiskoulu. Posion peruskoulu on kunnan ainoa perusopetusta antava koulu, opettajakunta on lukion kanssa yhteinen. Posiolla on Lapin paras lukio STT:n vuoden 2023 vertailussa. Lukiomme on kansainvälinen, keramiikka- ja liikuntapainotteinen, yrittäjyyskasvatuksesta innostunut ja hyvistä tuloksistaan tunnettu pieni lukio.

    Haluaisitko sinä tulla tärkeään rooliin osaksi osaamiskampustamme? Hallitset uuden opetussuunnitelman mukaisia laaja-alaisen osaamisen sekä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ihmissuhdetaitoja. Toivomme lisäksi ratkaisukeskeisyyttä, nykyaikaisten opetusvälineiden ja -menetelmien hallintaa sekä kehittävää työotetta. Positiivinen asenne ihmisiä ja työtä kohtaan on tärkeää.

    Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan 4 kk koeaikaa.

    Tarjoamme sinulle
    • Kattavan koulutustarjonnan
    • 100 euron arvoisen ePassin
    • Lounas-, kuntosali ja pyöräedut
    • Etelä-Lapin upeat maisemat, kuten Riisitunturin kansallispuisto, Korouoman rotkolaakso, Livojärven hiekkarannat ja lukuisia vähemmän tunnettuja kohteita.
    • Upeat vapaa-ajanviettomahdollisuudet: 70 kilometriä latuja, jäähalli, kuntosali, urheilukenttä, frisbeegolf-kenttä, kuntoportaat, avantouintipaikka ja paljon muuta.
    • Uudet posiolaiset saavat Posio-tervetuliaispaketin, johon kuuluu Posio-tuotteiden lisäksi mm. kansalaisopiston kurssi ja ilmainen kuukausi kuntosalilla. Järjestämme myös muuttajatilaisuuksia.

    Hakemukset toimitetaan osoitteeseen www.kuntarekry.fi . Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset, jotka tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Palkkaus OVTES:n mukaan.

    Hakuaika päättyy 24.2.2025 klo 8.

    Lisätietoja

    https://www.posio.fi/koulutus/peruskoulu/
    https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/posion-kunta/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Peruskoulun rehtori Ella Pätsi, ella.patsi(at)posio.fi, 040 8012 406
    Sivistysjohtaja Salla-Maarit Toivanen, salla-maarit.toivanen(at)posio.fi, 040 8012 412

    Tietoa organisaatiosta

    Etelä-Lapissa, Kuusamon ja Rovaniemen välimaastossa, sijaitseva noin 3000 asukkaan Posio sopii erityisen hyvin kiireetöntä elämäntahtia kaipaavalle luontoihmiselle. Posion kunnassa työskentelee 106 henkilön joukko eri alojen osaajia monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Pidämme kaikki yhdessä huolen siitä, että palvelut pelaavat, kuntalaiset ovat tyytyväisiä ja uudet posiolaiset toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi.

    Posio tunnetaan Pentikin keramiikkatehtaasta ja tehtaanmyymälästä, Riisitunturin kansallispuistosta, Korouoman rotkolaaksosta ja Livojärven pitkistä hiekkarannoista. Suurimpia työllistäjiä ovat Posion kunta, terveyspalvelut tarjoava Coronaria ja Pentik Oy.

    Olemme liittyneet Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostoon ja olemme Suomen ensimmäinen matkailualue, joka on saanut kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin.

    Sijainti
    Koulutie 2
    97900 Posio

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Posion kunta

    Peruskoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virkaHakuaika päättyy24.2.202508:00

    Työavain 642507

    Posion kunta

    KoulunkäynninohjaajaHakuaika päättyy24.2.202508:00

    Työavain 644433

    Posion kunta

    Varhaiskasvatuksen sosionomiHakuaika päättyy16.2.202515:00

    Työavain 642096

    Posion kunta

    Peruskoulun ja lukion musiikin lehtoriHakuaika päättyy24.2.202508:00

    Työavain 644429

    Posion kunta

    ErityisluokanopettajaHakuaika päättyy24.2.202508:00

    Työavain 644431

    Posion kunta

    Varhaiskasvatuksen opettajaHakuaika päättyy16.2.202515:00

    Työavain 642092

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.