test
Peruskoulun liikunnan ja terveystiedon lehtori, Haukilahden koulu - Espoon kaupunki

Haukilahden koulu on yli 400 oppilaan yläkoulu. Koulussa on kaksikielistä-, kielikylpy- ja valmistava opetusta. Kyseinen virka on ensisijaisesti poikien liikunnan, mutta myös valinnaisten sekaryhmien opettamiseen. Terveystietoa ei sisältyy ensi vuonna tuntimäärään.

Koulun nimi ja osoite: Haukilahden koulu, Koulutanhua 3, 02170.

Työaika: OVTES:in mukainen

Haettava tehtävä on virkasuhteinen.

Palvelussuhde alkaa elokuussa 2022

Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun liikunnan ja terveystiedon lehtorin kelpoisuus.

Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.

Tehtävässä edellytetään hyviä ryhmähallinnan ja vuorovaikutustaitoja. Ajantasaista opetussuunnitelman tuntemusta.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme hyvää yhteistyökykyä ja halua toimia tiivisti liikunnan opettajien ja muiden työtiimien jäsenenä.

Suomenkielinen perusopetus järjestää lapsille ja nuorille oppilaslähtöistä, korkeatasoista ja alueellisesti yhdenvertaista perusopetusta. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Toimimme yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen toimijoiden kanssa. Suomenkielisiä peruskouluja on yhteensä 75, ja niissä opiskelee noin 30 500 lasta ja nuorta.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Tehtävästä lisätietoja antaa Haukilahden koulun rehtori Elena Savolainen puh. 0505252576, etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätietoja

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Haukilahden koulu

Erilaisia urapolkuja ja mahdollisuuksia kehittymiseen ja kasvuun. Luotettava ja vakaa työnantaja, jolle työntekijöiden hyvinvointi on sydämen asia. Kuulostaako hyvältä? Tule töihin Espoon kaupungille!

Espoo on vireä, kehittyvä ja viihtyisä kaupunki, jossa koko perheen on hyvä asua ja kasvaa. Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä maan parhaiden osaajien joukossa, oli ammattiryhmäsi mikä tahansa. Meillä on töissä itseään kehittäviä ja sekä työstään että elämästään nauttivia ammattilaisia.

Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.

Tavoitteenamme on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa espoolaista väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys – kaupungin työntekijänä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Yhdessä me luomme espoolaisille hyvä arjen, joka päivä – itseämme unohtamatta.


Osoite: Koulutanhua 3, 02170 Espoo
Espoon kaupunki - Savuton työpaikka Espoon kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja

Sinulle suositellut työpaikat