Peruskoulun luokanopettaja - Kouvolan kaupunki

Peruskoulun luokanopettaja - Kouvolan kaupunki

Kouvolan kaupungin perusopetuksessa on haettavana;

Peruskoulun luokanopettajan viran (10734) sijaisuus ajalle 2.9.2019 - 21.12.2019.

Viran sijoituspaikka: Kirkonkylän koulu

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisesti.

Virkaa täytettäessä noudatetaan 1 kuukauden koeaikaa.

Tutkinto- ja työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen työhaastattelun yhteydessä.

Tehtävään valitun on esitettävä annetussa määräajassa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/02) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilasta.

Valkealan Kirkonkylän koulussa opiskelee 243 oppilasta vuosiluokilla 1-6 lukuvuonna 2019 - 2020. Oppilaista 34 on uusia ekaluokkalaisia. Koulu toimii väistötiloissa, jotka sijoittuvat puretun koulun piha-alueelle. Koulussa työskentelee 16 opettajaa, 5 koulunkäynninohjaajaa, oppilashuoltohenkilöstöä, koulusihteeri ja rehtori.

Koulussa kiinnitetään erityistä huomiota turvalliseen ja terveelliseen oppimisympäristöön. Kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Annamme laadukasta opetusta uuden opetussuunnitelman mukaan ja sitä soveltaen.

Valkealassa on erinomaiset edellytykset laajentaa opetusta koulun tilojen ulkopuolelle. Uuden Valkealan Yhtenäiskoulun (luokat 1 - 9) projektisuunnittelu on käynnistynyt.

Lisätietoja

http://www.kouvola.fi/rekry

Vs. rehtori Niina Paavilainen p. 020 615 6426, niina.paavilainen(at)kouvola.fi
Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella www.kouvola.fi/rekry.

Kasvatus ja opetus, Kirkonkylän koulu
Osoite: Torikatu 10, 45100 Kouvola

Kouvola on kestävällä tavalla kehittyvä lähes 85 000 asukkaan kaupunki, jossa liikkuminen on sujuvaa ja asuminen edullista. Viihdyt varmasti monipuolisten palvelujen ja harrastusmahdollisuuksien sekä moni-ilmeisen luonnon keskellä. Tervetuloa työntekijäksi ihmeen hienoon Kouvolaan!
Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan