Skip to main content
test
Peruskoulun luokanopettaja - Kouvolan kaupunki

Kouvolan kaupungin perusopetuksessa on haettavana:

Peruskoulun luokanopettajan virka (10748) toistaiseksi 1.8.2022 alkaen. Etsimme työyhteisöömme oppilaslähtöisesti toimivaa luokanopettajaa, joilla on halu tehdä yhteistyötä koulun muun henkilöstön kanssa. Toivomme hakijalta kokemusta luokanopettajan työstä sekä valmiutta nykyaikaisen opetusteknologian käyttöön.

Tällä kertaa haemme erityisesti vahvistusta koulumme liikunnan opetuksen. Iso osa opettajan tunneista suuntautuu poikavaltaisten liikuntaryhmien opettamiseen. Opettajalta toivotaan tarvittaessa myös valmiutta toimia liikuntaluokan opettajana, jolloin arvossaan on kokonaisvaltainen liikuntaan liittyvä kasvatusnäkemys

Viran ensimmäinen sijoituspaikka: Mansikkamäen koulu

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisesti.

Virkaa täytettäessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Tutkinto- ja työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen työhaastattelun yhteydessä.

Tehtävään valitun on esitettävä annetussa määräajassa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/02) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilasta.

Lisätietoja

http://www.kouvola.fi/rekry

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Rehtori Pekka Lipiäinen p. 020615 8471, pekka.lipiainen(at)kouvola.fi
Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella www.kouvola.fi/rekry.

Lisätietoja

Sivistys, Kasvatus ja opetus, Mansikkamäen koulu

Mansikkamäen koulu on valmistunut vuonna 2014. Koulussamme opiskelee noin 560 oppilasta luokilla 1-6, kaupungin autismikirjon luokilla sekä valmistavassa luokassa.

Mansikkamäen koulussa oppilas on koulumme toiminnan lähtökohta. Kaikkien koulussa tehtävien ratkaisujen tulee olla sellaisia, että niiden tavoitteena on oppilaan paras. Koulumme on liikunnallinen. Liikuntaluokat ovat osa koulumme kokonaisuutta. Liikkumiseen kannustava toimintakulttuuri on osa koko koulumme toimintaa. Haluamme, että Mansikkamäen kouluun on kiva tulla. Meistä on tärkeää, että lapsella on luottamus koulumme aikuisiin. Koulussamme on kaikki kiusaaminen kielletty. Koulumme perustehtävänä on antaa oppilaalle hänen tarvitsemansa tiedot ja taidot jatko-opintoja ja elämää varten. Oppilaalla on oikeus hyvään opetukseen ja onnistumiseen koulutyössä.

Kouvola on asukkaitaan palveleva aktiivinen luonto- ja urheilukaupunki. Arki sujuu ja asuminen on edullista n. 81 000 asukkaan kaupungissa. Elämä on laadukasta hyvien palvelujen, harrastusmahdollisuuksien ja moni-ilmeisen luonnon keskellä. Liikkuminen on helppoa ja liikenneyhteydet muualle Suomeen ovat hyvät.

Tervetuloa joukkoon! Viihdyt varmasti.

Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Huovihongantie 3, 45200 Kouvola
Kouvolan kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat