Siirry pääsisältöön
Peruskoulun päätoiminen tuntiopettaja, kuvataide - Kotkan kaupunki

Kotkan opetustoimessa on haettavana peruskoulun päätoiminen tuntiopettaja, opetettavana aineena kuvataide, määräajaksi 1.8.-31.12.2024.

Tehtävä sijoittuu Karhulan kouluun. Karhulan koulu sijaitsee Karhulan keskustaajamassa. Karhulan koulussa on n. 310 oppilasta vuosiluokilla 7-9. Opetusta annetaan kahdessa toimipisteessä, osin Karhulan lukion kanssa samoissa tiloissa. Karhulan koulu on osa valtakunnallista urheiluyläkoulujen verkostoa, jossa liikuntaan ja musiikkiin painotetun opetuksen lisäksi on muita yleisopetuksen ryhmiä, joustavan perusopetuksen ryhmä sekä erityisopetuksen pienryhmä. Tehtävän viikkotuntimäärä on 16.

Haemme innostavaa, kehityshakuista ja yhteistyökykyistä opettajaa, jolla on hyvät tiimityö- ja opetustaidot, hyvät tietotekniset valmiudet ja halu oppia uutta. Arvostamme kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Edellytämme halukkuutta kehittää ja toteuttaa joustavia opetusjärjestelyjä ja yhteistyötä yli oppiaine- ja vuosiluokkarajojen OPS:n tavoitteiden mukaisesti, sekä toivomme valmiutta opettaa eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulleita oppilaita. Eduksi luetaan halu ja kyky opettaa lukiossa.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.

Virkasijaisuudessa noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen ote.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti kirjautumalla rekrytointijärjestelmään. Apua hakemuksen jättämiseen saat numerosta 040 352 4737 (ma-pe klo 7-14). Paperihakemus ja CV on mahdollista lähettää osoitteeseen Kotkan kaupunki, Kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA. Haastattelut voidaan aloittaa hakuaikana.

Lisätietoja

http://www.linkedin.com/company/kotkan-kaupunki/
http://www.facebook.com/kotkankaupunki

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa Karhulan koulun rehtori Juho Korhonen sähköpostitse juho.korhonen@kotka.fi.

Tietoa organisaatiosta

Kotkan kaupungin yleissivistävään koulutukseen kuuluu 16 peruskoulua, kaksi lukiota ja aikuislukio. Opetustoimen tavoitteena on kehittää oppivaa, osaavaa, sivistynyttä ja hyvinvoivaa Kotkaa. Kaupunkimme on aktiivisesti mukana myös valtakunnallisessa kehittämistyössä.

Kotka on eloisa kaupunki meren äärellä, vain reilun tunnin matkan päästä pääkaupunkiseudulta. Kotkan kaupunki pitää reilusti huolta työntekijöistään ja tarjoaa jatkuvasti koulutusta ja monipuolista virkistys- ja työhyvinvointitoimintaa. Kotkassa on komea merellinen asuinympäristö, jonka palkitut puistot tarjoavat paljon harrastusmahdollisuuksia. Kotkassa asut aina lähellä palveluita ja Suomenlahden tai Kymijoen rantaa, kohtuuhinnalla. Kotkan kaupunki on savuton työntantaja.

Kotkalaiset ovat ystävällisiä ja lähestyttäviä - ja ylpeitä rakkaasta kotikaupungistaan. Liity rohkeasti joukkoomme! Katso lisätietoja www.kotka.fi.

Sijainti
Vesivallintie 16
48600 Kotka

  • Kotkan kaupunki - Savuton työpaikka
  • Kotkan kaupunki - Suomen aktiivisin työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.