Perusopetuksen lehtori, ma, fy,ke - Askolan kunta

Perusopetuksen lehtori, opetettavat aineet matematiikka, fysiikka ja kemia 11.10.2021 lukien tai sopimuksen mukaan.

Askolan koulussa, yläkoulussa on 250 oppilasta, koulun yhteydessä toimivassa uudessa alakoulussa on oppilaita noin 170. Henkilöstöä on yhteensä 50.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänohjaustaitoja, digiosaamista, aktiivista ja osallistuvaa työotetta sekä halua koulun ja opetuksen kehittämiseen. Tarjoamme osaavan ja kehittämismyönteisen tiimin, jossa opetuksen suunnittelua tehdään yhdessä. Tiimi on tottunut tukemaan myös uransa alussa olevaa opettajaa, joten tehtävää voi rohkeasti hakea myös ensimmäisenä opettajantehtävänä yläkoulussa. Koulu on nelisarjainen ja opettajalla on matematiikan ryhmä / ikäluokka. Tarjoamme pienen yläkoulun, jossa on selkeä toimintakulttuuri. Tarjoamme toimivan oppimisympäristön myös sähköisenä sekä riittävän välineistön fyke-opetukseen.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä Askolan kunnan työterveyshuollon työhöntulotarkastuksen todistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen virkasuhteen aloittamista. Tehtävässä on koeaika.

Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Tehtävä voidaan täyttää välittömästi sopivan hakijan hakiessa tehtävää. Tehtävä voidaan täyttää määräaikaisena lukuvuoden 2021-2022 loppuun, esim. jos hakijalla ei ole muodollista pätevyyttä, esim. opintojen loppuvaiheessa oleva opiskelija. Askolan sijainti mahdollistaa työssäkäynnin pääkaupunkiseudulta omaa autoa käyttäen.
Hakemukseen on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Askolan kunta on savuton työnantaja.
Lisätietoa kunnasta: www.askola.fi

Lisätietoja

http://www.peda.net/veraja/askola/lu/esittely

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Rehtori Kaija Impola-Peltomaa p. 040-7109167 tai etunimi.sukunimi@eduaskola.fi

Lisätietoja

Sivistystoimi, Askolan koulu

Askola on noin 5000 asukkaan viihtyisä kunta itäisellä Uudellamaalla, vain noin 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä Porvoon naapurissa.


Osoite: Linnankoskentie 49, 07510 Askola

Sinulle suositellut työpaikat