Perusopetuksen lehtori (musiikki ym., vak.nro 551) - Pöytyän kunta

Perusopetuksen lehtori (musiikki ym., vak.nro 551) - Pöytyän kunta

Pöytyän kunnan Elisenvaaran yhtenäiskoulussa on haettavana 29.7.2019 klo 12 mennessä
- Yhtenäiskoulun ja lukion musiikin lehtorin viransijaisuus (vakanssi nro 551) ajalle 7.8.2019 - 31.7.2020

Opetusta on myös Elisenvaaran yhtenäiskoulun luokilla 5-6 sekä Riihikosken yhtenäiskoulun luokilla 7-9. Sijaisuuden hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, osaamista tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä opetuskäytössä sekä kehittämisorientoitunutta työskentelyotetta.

Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät perustuslain 731/1999 125.2 §:n ja opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävää täytettäessä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.

Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä hyväksyttävä rikostaustaote.
Pätevyyden osoittavat todistukset tarkistetaan mahdollisessa haastattelutilaisuudessa.
Hakemukset ensisijaisesti KuntaRekryn sähköisen hakulomakkeen kautta osoitteessa http:// www.kuntarekry.fi.

Lisätietoja

http://www.poytya.fi

--

Pöytyän kunta
Osoite: Kyröntie 16, 21800 Kyrö

Pöytyä on yli 8500 asukkaan moderni maaseutumainen kunta Varsinais-Suomessa, runsaan 30 minuutin ajoetäisyydellä Turusta. Kunnan palveluksessa on lähes 500 henkilöä, joista valtaosa työskentelee perusturva- ja sivistystoimialoilla kunnan kolmessa päätaajamassa Kyrössä, Riihikoskella ja Yläneellä.
Pöytyän kunnan työpaikat ovat savuttomia.

Tutustu työnantajaan