Skip to main content
test
Perusopetuksen lehtorin (MA,FY,KE) virka - Nivalan kaupunki

Nivalan kaupungin kasvatus- ja koulutuspalveluissa jatkamme hakuaikaa
(virka nro 5046)

Perusopetuksen lehtorin virka (matemaattiset aineet: MA ja FY ja KE) 1.8.2022 lukien.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (KelpoA 986/1998) mukaisesti.

Tehtävän hoitaminen edellyttää aitoa kiinnostusta opetuksen kehittämiseen sekä yhteistyökykyisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Arvostamme tietoteknistä osaamista ja uuden opetussuunnitelman tuntemusta.

Viran sijoituspaikka on virkasuhteen alkaessa Niva-Kaijan koulu (vuosiluokat 7-9).

Tehtävän palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät voimassa olevan OVTES:n mukaisesti.

Valitun on toimitettava 30 päivän kuluessa valintapäätöksestä tiedon saatuaan hyväksyttävä rikosrekisteriote ja lääkärintodistus tehtävän hoidon terveydellisistä edellytyksistä ehdolla, että muutoin valinta raukeaa. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Virka täytetään, mikäli kaupunginhallitus antaa täyttöluvan.

Kelpoisuutta osoittavat asiakirjat liitetään sähköiseen hakemukseen esimerkiksi pdf-tiedostona. (Yksittäisen liitteen koko enintään 1 Mt.) Alkuperäiset kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset on esitettävä mahdollisessa haastattelussa ja samalla jätettävä kopiot
tutkinto- ja työtodistuksista.

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen määräaikaan mennessä osoitteessa www.kuntarekry.fi

Aiemmin tulleet hakemukset huomioidaan.

Haku päättyy 8.7.2022 klo 15


Nivalan kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.nivala.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Niva-Kaijan koulun rehtori p. 040 3447488

Lisätietoja

Nivalan kaupunki, Kasvatus- ja koulutuspalvelut

Noin 10.400 asukkaan Nivala on viihtyisä pikkukaupunki. Palvelut toimivat ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Apua saa tarvittaessa, elämä on turvallista ja ympäristöstä pidetään huolta. Nivalalaiset saavat toimeentulonsa teollisuudesta, palveluista ja maataloudesta. Sijaintimme on erinomainen: taajamassa risteävät Kokkola-Kajaani ja Iisalmi-Kalajoki valtatiet sekä Iisalmi-Ylivieska rautatie.


Osoite: Kalliontie 15, 85500 Nivala

Sinulle suositellut työpaikat