Tule kanssamme rakentamaan ja kehittämään Haminaa - maailmanluokan pikkukaupunkia! Olemme rohkea, tulevaisuuteen katsova sekä asukas- ja yrityslähtöinen, juuri sopivan kokoinen maailmanluokan pikkukaupunki.
Haemme
PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAA
määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.8.2025-31.7.2026. Viran sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Pappilansalmen koulu.
Toivomme hakijoilta ammatillisen osaamisen lisäksi kehittävää työotetta, kykyä tehdä tiimityötä, taitoa eriyttää opetusta sekä positiivisen pedagogiikan hallintaa.
Tehtävän lopulliset viikkotuntimäärät vahvistetaan lukuvuoden 2025-2026 työsuunnitelmassa. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti.
Meillä saat mukavan työyhteisön sekä osaavat ja kehittämisestä innostuneet työkaverit. Tarjoamme sinulle Haminan kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä ja pääset osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Saat myös käyttöösi Epassin hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntaedun. Haminan kaupunki on savuton työpaikka.
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
Hakemukset 23.05.2025 klo 15.00 mennessä sähköisesti www.kuntarekry.fi tai postitse Haminan kaupunki, Kirjaamo, PL 70, 49401 HAMINA.
Valitun tulee ennen virkasuhteen alkamista esittää työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ja toimitettava lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote.
Lisätietoja tehtävistä antaa: Pappilansalmen koulun rehtori Anssi Rinkinen p. 040-152 4110.
Tule töihin Haminaan - maailmanluokan pikkukaupunkiin!
www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/haminan-kaupunki/

https://www.hamina.fi/peruskoulut/pappilansalmen-koulu/
Pappilansalmen koulun rehtori Anssi Rinkinen p. 040-152 4110.
Hamina on viehättävä, noin 20 000 asukkaan pikkukaupunki Kaakkois-Suomessa, Suomenlahden rannalla. Haminassa on hyvät asuinalueet, monipuolinen elinkeinorakenne ja kaikki palvelut lähellä. Haminan vaikuttava vanha kaupunki linnoitusvalleineen, meri ja saaristo sekä ystävällinen, aito ja aktiivinen ilmapiiri tekevät Haminasta ainutlaatuisen ja viihtyisän kaupunkimiljöön.
Tervetuloa joukkoomme kehittämään tulevaisuuden Haminaa!
Sijainti
Pappilankatu 1
49400 Hamina
Haminan kaupunki
Haminan kaupunki
Kotkan - Haminan seudun koulutuskuntayhtymä

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.