Ikaalisten kaupungin sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi matemaattisten aineiden päätoimisen tuntiopettajan tehtävä Ikaalisten yhteiskoululla 1.8.2025 alkaen.
Ikaalisten yhteiskoulu on noin 250 oppilaan ja 40 opetusalan työntekijän yläkoulu Ikaalisten keskustassa, aivan Kyrösjärven rannalla.
Haemme joukkoomme innokasta ja yhteistyökykyistä opettajaa, jolla on vahva pedagoginen näkemys opetettaviin aineisiin. Toivomme, että sinulla on osaamista oppilaiden monipuolisen hyvinvoinnin tukemiseen ja näkemystä matemaattisten aineiden opetuksen kehittämiseksi.
Tehtävää haettaessa eduksi katsotaan valmius opettaa valinnaista tietotekniikkaa. Tehtäviisi kuuluu matemaattisten aineiden opettaminen vuosiluokkien 7-9 oppilaille. Opetustyötä pääset tekemään yhteistyössä kahden matemaattisten aineiden opettajamme kanssa.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määräaikaisesti lukuvuodeksi 2025-2026. Palvelussuhteen ehdot ovat voimassa olevan työ- ja virkaehtosopimuksen mukaiset (OVTES). Valitun on toimitettava nähtäväksi lain n:o 504/2002 mukainen rikostaustaote.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
https://sites.google.com/edu.ikaalinen.fi/yhteiskoulu/etusivu
https://ikaalinen.fi/kasvatus-ja-koulutus/peruskoulu/
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perusopetuksen-matemaattisten-aineiden-paatoiminen-tuntiopettaja-658061/ -
Ikaalisten yhteiskoulu Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Virkasuhde Ei etätyömahdollisuutta -
658061 -
1.8.2025 -
OVTES -
13.4.2025 22:00 - 27.4.2025 22:00 Opetus- ja kulttuuriala Aineenopettajat ja lehtorit Pirkanmaa Ikaalinen Kunta
Ilkka Peltoniemi
Ikaalisten yhteiskoulun rehtori
ilkka.peltoniemi@ikaalinen.fi
044 7301283
Sijainti
Poppelikatu 10
39500 Ikaalinen
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Ikaalisten kaupunki
Työavain 656528
Ikaalisten kaupunki
Työavain 658061
Ikaalisten kaupunki
Työavain 658057