Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella on haettavana perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä 1.8.2021 alkaen. Tehtävän sijoituskoulu on Kalevalan koulu mutta tehtävään kuuluvia opetustunteja on muillakin kouluilla.

Tehtäväkuvaus: Tuntiopettajan tehtävät (opetettavat aineet arabian kieli ja islam) vuosiluokilla 1 - 9.

Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 aineenopettajan kelpoisuus.

Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme sähköisten opetusmenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti.

Palkkaus: OVTES:n mukaan.

Opetustuntien määrä on vähintään 16 vvt.

Tehtävän täyttämisessä noudatetaan tarvittaessa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.

Lisätietoja

https://peda.net/kuopio/p/kalevala

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa Kalevalan koulun Anja Karhunen, puh. 044-718 4331.

Lisätietoja

Kuopion kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Kalevalan koulu

Kuopio on kansainvälisesti verkottunut 120.000 asukkaan kasvava yliopistokaupunki. Kuopio tunnetaan viihtyisistä asuinalueistaan, hyvää arkea tukevista palveluistaan sekä monipuolisista vapaa-ajan mahdollisuuksistaan. Kuopion tavoitteena on olla hyvän elämän pääkaupunki ja sen eteen kaupunki työskentelee yhdessä kumppaneidensa kanssa. Kuopio on vahva koulutuskaupunki, jonka laadukkaat kasvun ja oppimisen polut ulottuvat varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen. Yhteistyö eri koulutusasteiden välillä on sujuvaa.


Osoite: Pohjankatu 2, 70500 Kuopio
Kuopion kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat