Siirry pääsisältöön

Kunnallistekninen osasto huolehtii katujen ja muiden yleisten alueiden sekä niihin kuuluvien laitteiden hallinnosta, suunnittelusta, kunnossapidon järjestämisestä ja rakentamisesta. Kaupungin hulevesijärjestelmä kuuluu myös näihin.

Projekti-insinöörinä työsi on luovaa, koordinoivaa ja vaihtelevaa. Sinulla on osavastuu ja yleiskuva koko rakentamisprosessista. Olet osa kunnallistekniikan työtiimiä, jossa työskentelee 11 henkilöä. Pääasiassa vastaat yhdessä rakennuttajainsinöörin kanssa rakennuttaja- ja valvontatehtävistä kaupungin uudisrakentamis- ja saneeraushankkeissa, projektoinnista aina 10-vuotisiin vastuuasioihin sekä hankkeiden taloudellisesta seurannasta. Tehtäviisi kuuluu myös toimia turvallisuuskoordinaattorina mainituissa hankkeissa sekä johtaa hulevesihankkeita kaupungissa. Suunnittelutehtäviä ja muita toimialueeseesi kuuluvia kehityshankkeita voi esiintyä erityisesti talviaikaan.

Tehtävään vaaditaan rakennusmestarin tai soveltuva insinööritutkinto, esimerkiksi rakennusinsinööri. Infra-alan kokemus katsotaan eduksi. Tehtävässä tarvitaan hyvät suulliset ja kirjalliset taidot molemmissa kotimaisissa kielissä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
- Kiinnostusta ja osaamista rakennuttajatoiminnasta - projektien suunnittelua, rakentamista ja johtamista
- Vahvaa palveluasennetta, kykyä johtaa ja innostaa muita, tehokasta toimintaa - sekä itsenäisesti että ryhmässä
- Hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja - kykyä rakentaa ja ylläpitää suhteita
- Tarkkuutta, taloudellista tietoisuutta projektien seurannassa, laadun tuntemusta, kykyä vaihdella kokonaisnäkemyksen ja yksityiskohtien välillä
- Tietämystä tilaajavastuusta ja rakennusalalla yleisesti käytössä olevista sopimusehdoista
- Oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja määrätietoisuutta saattaa projektit päätökseen

Toimi täytetään 6 kuukauden koeajalla.

Hakuaika päättyy 12.8.2024 klo 12:00.

Lisätietoja

https://pietarsaari.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/kunnallistekniikka
https://pietarsaari.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/kunnallistekniikka

Yhteystietomme

Kaupunkikehitysjohtaja Harri Kotimäki, harri.kotimaki@jakobstad.fi, 044-785 1750
Rakennuttajainsinööri Frank Bäcksholm, frank.backsholm@jakobstad.fi, 044-785 1998
Kunnossapitoinsinööri Nicklas Gustafsson, nicklas.gustafsson@jakobstad.fi, 044-785 1227

Tietoa organisaatiosta

Pietarsaari on hyvinvoivan alueen elinvoimainen keskus, kaksikielinen merenrantakaupunki, joka mahdollistaa asukkaidensa osallisuuden, turvallisuuden ja elämänlaadun sekä luo taloudelliset edellytykset hyviin palveluihin ja viihtyisään asumiseen innostavassa kaupunkimaisessa ympäristössä.

Sijainti
Strengberginkatu 1
68600 Pietarsaari

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.