Projekti-insinööri - Vaasan kaupunki

Etsimme projekti-insinööriä mielenkiintoiseen tehtävään kuntatekniikassa.

Vaasan kaupungissa on alkamassa suurteollisuuteen liittyvä kehittämishanke Laajametsässä ja satamassa on käynnissä kehittämishanke, jonka tavoitteena on varmistaa, että sataman toimintaa vastaa nykyajan vaatimuksia ja tulevaisuuden haasteita.

Rekrytoiva yksikkö on Kuntatekniikka / rakennuttaminen. Rakennuttamisyksikössä työskentelevät 7 henkilöä rakennuttamistehtävien parissa. Projektitiimissä työskentelee tällä hetkellä projekti-insinööri ja esimies. Tähän tiimiin haetaan vahvistusta.

Projekti-insinöörin tehtävässä tulet työskentelemään laajan ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan suurhankkeen rakennuttajatiimissä. Tehtävässä toimit asiantuntijana rakennushankkeiden valmistelu-, kehitys- ja toteutusvaiheiden monipuolisissa tehtävissä.

Osallistut projektien suunnitteluun & urakoiden hankintoihin ja vastaat projektien budjetoinnista, kustannusseurannasta, toimitusaikatauluista ja valvonnasta sekä yhteydenpidosta yhteystyötahoihin.

Päätehtäviä ovat:
- Tilaajan erillishankintojen aikataulutus sekä koordinointi rakentamisen, asentamisen ja käytönoton aikana.
- Työkalujen ja menetelmien kehittäminen, joilla voimme parantaa projektien riskienhallintaan, aikataulu- ja kustannusohjausta sekä laadunvarmistusta.
- Aktiivinen yhteydenpito tekniseen henkilöstöön, suunnittelijoihin, rakentajiin ja yhteistyökumppaneihimme.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva diplomi-insinöörin tai insinöörin tutkinto.

Kielitaitovaatimuksena on suomen ja ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (kielitodistus).

Edellytämme vähintään viiden vuoden rakennuttamis- tai projektinjohtokokemus investointi- ja rakennushankkeista.

Arvostamme hyvää englanninkielen taitoa ja kokemusta rakennus-alan tuotannon työnjohtotehtävistä.

Tarjoamme monipuolisen ja vastuullisen tehtävän mukavassa työyhteisössä rakennushankkeiden toteuttajien ja muiden osaajien joukossa.

Tehtäväkohtainen palkka on 3885,65 € / kk.
Koeaika on kuusi kuukautta.

Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lääkärinlausunto terveydentilastaan (T-todistus).

Haastattelut pidetään viikolla 24.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Lisätietoja

http://www.vaasa.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Rakennuspäällikkö Jan-Ove Ingo puh. +358 40 069 2007

Lisätietoja

Tekninen toimi / Kuntatekniikka

Kun kävelet kadulla, avaat vesihanan tai hengität puhdasta ilmaa, käytät teknisen toimen tarjoamia palveluita ja hyödynnät valvomaamme ympäristöä. Osaajamme huolehtivat Vaasan teknisestä rakenteesta ja teknisistä palveluista. Palvelemme muun muassa kiinteistö-, mittaus-, kaavoitus-, katu- ja viheralueasioissa.


Osoite: Vaasa, 65100 Vaasa
Vaasan kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja

Sinulle suositellut työpaikat