test
Projektipäällikkö Raaseporin Vesi - Raaseporin kaupunki

Raaseporin Vesi -liikelaitos huolehtii vesihuollosta Raaseporin toiminta-alueella aina Bromarvista Fiskariin ja Mustiolle. Palvelemme noin 6 700 kiinteistöä noin 20 henkilön voimin. Nyt sinulla on mahdollisuus olla yksi meistä!

Projektipäällikön tehtävissä johdat ja kehität suurta osaa liikelaitoksen vesi- ja viemäriverkostoon liittyvistä investointi- ja saneeraushankkeista. Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa suunnittelun johtaminen, tarjouksien pyytäminen ja vesihuoltohankkeiden valvominen. Sinun on oltava valmis tekemään myös muita työtehtäviä.
Työtehtävä edellyttää
- aloitteellisuutta ja itsenäistä työotetta
- kykyä hahmottaa suuria kokonaisuuksia ja innovatiivisuutta
- hyviä yhteistyötaitoja ja määrätietoisuutta
- asiakaslähtöisyyttä ja positiivista asennetta uusiin haasteisiin.

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa koulutusta, esimerkiksi ammattikorkeakoulututkintoa tai vastaavaa opistotason tutkintoa. Ajokortti on välttämätön.
Sinulla tulee myös olla hyvä molempien kotimaisten kielten suullinen ja kirjallinen taito.
Arvostamme myös aikaisempaa työkokemusta vesihuoltoalalta ja projektijohtamisesta.

Lisätietoja

https://www.raasepori.fi/asuminen-ja-ymparisto/raaseporin-vesi/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

vesilaitoksen johtaja Klara Eklund, puh. 019 289 2303 klara.eklund@raasepori.fi

Lisätietoja

Raaseporin kaupunki, Raaseporin vesi

Raseborgs stad är belägen halvvägs mellan Helsingfors och Åbo, med bra boende, kommunikationer och pendlingsmöjligheter. Staden bildades 2009 av Ekenäs stad, Karis stad och Pojo kommun. Staden har omkring 28 000 invånare, varav 65 procent är svenskspråkiga och 31,5 procent finskspråkiga. Den natursköna skärgården, bruken i Billnäs och Fiskars samt Svartå slott är utmärkande för staden. Här är tryggt att leva och bo. Staden är regionens största arbetsgivare med cirka 1 900 anställda. Staden är en rökfri arbetsplats.

Raaseporin kaupunki sijaitsee Helsingin ja Turun puolivälissä, hyvien asumismahdollisuuksien ja kulkuyhteyksien päässä. Kaupunki muodostettiin Tammisaaren ja Karjaan kaupungeista ja Pohjan kunnasta vuonna 2009. Kaupungissa on noin 28 000 asukasta, joista 65 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia ja 31,5 prosenttia suomea. Kaupungille antavat leimansa luonnonkaunis saaristo, Billnäsin ja Fiskarsin ruukit sekä Mustion linna. Täällä on turvallista elää ja asua. Kaupunki on alueen suurin työnantaja, työntekijöitä on noin 1 900. Kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Pehr Sommarin katu 8, 10600 Tammisaari
Raaseporin kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat