Projektipäällikkö /  Tredu - Tampereen kaupunki

Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla, palveluita tarjotaan valtakunnallisesti. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Tredu tarjoaa yrityksille mm. täydennyskoulutusta, osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta.

Haemme projektipäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen 1.10.2020-31.12.2022. Pääasiallinen toimipiste palvelussuhteen alkaessa Hervannan kampus, Hiedanrannan työssäoppimuisympäristö.

Projektipäällikön tehtäviin kuuluu projektin johtaminen, koordinointi ja organisointi Tredussa projektisuunnitelman ja rahoituspäätöksen mukaisesti, projektin hankeverkoston koordinointi ja palvelumuotoilun organisointi, projektin tavoitteiden mukaisten tehtävien hoitoon osallistuminen yhdessä projektin muun henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Projektipäällikön vastuulla on myös
projektien tulosten ja hyvien käytänteiden levittäminen sekä tulosten käyttöönotosta ja vakiinnuttamisesta huolehtiminen, projektin viestinnästä ja tiedottamisesta vastaaminen, projektin hallinnollisista toimenpiteistä, kuten raportoinnista, taloudesta ja muista mahdollisista hallinnollisista tehtävistä huolehtiminen. Lisäksi projektipäällikkö vastaa muista projektin aikana mahdollisesti esiin tulevista projektin toteuttamiseen liittyvistä tehtävistä huolehtiminen sekä projektin kehittämistehtävistä.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.
Työtehtävän hoitaminen edellyttää ammatillisen toisen asteen koulutuksen hyvää tuntemusta, ymmärrystä ammatillisen koulutuksen uudistamisesta ja reformin mukaisista opetusjärjestelyistä, työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta (koulutussopimus & oppisopimus) ja yritys- ja työnantajayhteistyöstä. Tehtävän hoitamisen kannalta olennaisia ovat hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot, organisointikyvyt ja verkosto-osaaminen.
Työtehtävän hoitaminen vaatii osaamista ESR-hankkeen hallinnoinnista sekä palvelumuotoilusta ja yhteiskehittämisen fasilitoinnista. Tehtävä edellyttää oman auton käyttöä ja valmiutta liikkuvaan työhön.

Eduksi katsotaan kokemus toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisestä, Pirkanmaan työllisyyskokeilun tunteminen, toimiminen hankkeen asiakasryhmän parissa, hyvät yhteistyö-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot sekä organisointikyky, hyvät työelämäyhteydet Pirkanmaan alueen yrityksiin ja sidosryhmiin, kokemus verkostoyhteistyöstä kolmannen sektorin ja julkisen sektorin kanssa, kestävän kehityksen toimintatapojen ymmärryksestä


Lisätietoja tehtävästä antaa Marko Seppä-Murto, puh. 050 3010483. Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Sisäisessä haussa olevia työpaikkoja voi hakea ainoastaan hakuaikana Tampereen kaupungin virka-/työsuhteessa oleva henkilö. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä 28.9.2020 klo 23.59. Pyydämme ystävällisesti huomioimaan, että myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Hakemuksia koskeviin tiedusteluihin vastaa rekrytointipalvelut, puh. 040 806 3184.

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi

Tutustu työnantajaan

Marko Seppä-Murto, 050 3010483, marko.seppa-murto@tampere.fi

Toisen asteen koulutus, Tredu Hervanta 10
Osoite: Tampere

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla, palveluita tarjotaan valtakunnallisesti. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Tredu tarjoaa yrityksille mm. täydennyskoulutusta, osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta.