Projektisuunnittelija - Niiralan Kulma Oy

Haluatko olla kehittämässä ikäihmisten asumista Kuopiossa? Kuopion kaupunki ja Niiralan Kulma Oy etsivät yhdessä määräaikaiseen tehtävään yhteistyökykyistä ja ulospäinsuuntautunutta projektisuunnittelijaa noin vuoden ajalle.

Projektisuunnittelijan tehtävänä on kehittää monimuotoista ikäihmisten asumista sekä asumista tukevia palveluja. Tehtävä liittyy Ympäristöministeriön ikäystävällisen toimenpideohjelman toteuttamiseen ja Kuopiossa toteutettavaan kehittämistyöhön. Hankkeen rahoittamiseksi käytetään osin kunnille suunnattua valtion erityisavustusta.

Suunnittelijan tehtävänä on etsiä pitkällä aikavälillä kestäviä asumisen ratkaisuja ikäihmisille Kuopiossa. Erityisenä painopisteenä on myös välimuotoisen asumisen kehittäminen yhteistyössä Kuopion kaupungin, Niiralan Kulma Oy:n ja Kuopion seudun Vanhustenkotiyhdistys ry:n kanssa. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on edistää pienituloisten vuokralla asuvien ikäihmisten asumista Kuopion kaupunkialueella sekä maaseutukeskuksissa, jonka lisäksi hankkeessa pyritään löytämään uusia palvelumuotoja ikäihmisten asumisen tueksi mm. järjestöjen toimesta. Palvelujen kehittämistyö kohdistuu vuokra-asumisen ohessa myös asumisoikeus- ja omistusasumiseen.

Tehtävän kelpoisuusehto: työhön soveltuva alempi tai ylempi korkeakoulututkinto

Odotamme: yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä oman työn ja kokonaisuuden osalta sekä innostavaa otetta kehittämistyöhön.

Eduksi katsotaan kokemus asumiseen, vanhustyöhön ja/tai järjestökenttään liittyvistä aikaisemmista tehtävistä, sekä kokemus hanketyöstä.

Tehtävä on kokoaikainen ja sen kesto on 1 vuosi. Tehtävän hoitaminen edellyttää matkustusvalmiutta, mutta pääosin Kuopion kaupungin maaseutualueella. Työsuhde alkaa 1.12.2020 tai sopimuksen mukaan. Työntekijä sijoittuu Niiralan Kulma Oy:n työsuhteeseen, mutta työtä on mahdollista tehdä myös osin etänä ja hankkeen käytännön ohjauksesta vastaa pääasiassa Kuopion kaupungin asuntotoimi.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi ja ansioluettelo palkkatoiveineen Kuntarekryssä keskiviikkoon 30.10.2020 klo 14 mennessä.

Tutustu työnantajaan

Lisätietoa antaa Kuopion kaupungin asuntotoimenjohtaja Katri Hiltunen, puh. 0447185050 tai etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

Niiralan Kulma Oy / Kuopion kaupunki
Osoite: Hatsalankatu 37, 70110 Kuopio

Niiralan Kulma Oy on Kuopion kaupungin tytäryhtiö, ja Kuopion alueen suurin vuokrataloyhtiö ja vuokra-asumisen asiantuntija. Niiralan Kulmalla asuu joka 10. kuopiolainen noin 6 000 vuokrakodissa eri puolilla kaupunkia. Työskentelemme hyvän kuopiolaisen kaupunkikuvan puolesta, tarjoamalla asukkaillemme laadukkaita ja kohtuuhintaisia koteja sekä ympäristövastuullisia asumisen palveluita.