Haemme perusturvakuntayhtymä Karviaisen perheneuvolan huipputiimiin psykologia.
Työpaikka sijaitsee Nummelassa, työmatka Espoosta kestää tänne vain 20 minuuttia, eikä tarvitse istua ruuhkassa.

PTKY Karviaisen Perhekeskuksessa olet osa moniammatillista osaajien tiimiä, ja organisaatiomme on ihmisen kokoinen: saat helposti yhteistyökumppanit saman katon alta Perhekeskuksestamme.

Perheneuvolan tiimissä työskentelee neljä psykologia, kolme perheneuvojaa ja konsultoiva lastenpsykiatri.

Tehtävänkuva on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Suhtaudumme myös myönteisesti perheneuvolatyön kehittämiseen ja uusiin ideoihin. Perheneuvolapsykologi tukee ja ohjaa perheitä monenlaisissa perhettä kuormittavissa tilanteissa. Työtä tehdään yksilö-, pari- sekä tiimityönä. Työ sisältää perheen vuorovaikutussuhteiden ja vanhemmuuden tukemisen lisäksi työskentelyä lasten tunnetaitojen tukemiseksi sekä tarpeen mukaan lasten tunne-elämän sekä kognitiivisten taitojen arviointeja. Perheneuvola tekee yhteistyötä perhekeskuksen muiden toimijoiden sekä alueen neuvoloiden, päiväkotien ja koulujen henkilöstön kanssa. Perheneuvolan työntekijöille on tarjolla säännöllinen työnohjaus.

Kelpoisuusehtona on laillistetun psykologin kelpoisuus.
Luemme eduksi kokemuksesi perheneuvolatyöstä sekä työskentelystä lasten ja lapsiperheiden kanssa, mutta myös vastavalmistuneet psykologit ovat tervetulleita hakemaan työtä. Oman auton käyttö on välttämätöntä työn liikkuvuuden vuoksi.

Toimessa sovelletaan 6 kk:n koeaikaa. Valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote.

Jätä hakemuksesi 31.5.2021 mennessä kuntarekry.fi-sivuston kautta, työavain 322747. Toimi täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jo aiemmin hakemuksen tehtävään jättäneet huomioidaan ilman uutta hakemusta.


Lisätietoja

https://karviainen.fi/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Johtava terapeutti Tom Dahlqvist puh: 044-7674898 tai tom.dahlqvist@karviainen.fi
Perhekeskuspäällikkö Kirsi Hatanpää puh: 044-7114076 kirsi.hatanpaa@karviainen.fi

Lisätietoja

Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Perheiden palvelulinja

Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan kaupungin ja Vihdin kunnan muodostama perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen kuntayhtymä Länsi-Uudellamaalla. Kuntayhtymän väestöpohja on noin 37 900 asukasta. Henkilökuntaa kuntayhtymän eri tehtävissä on n. 550 henkilöä.


Osoite: Ojakkalantie 10, 03100 Nummela
Perusturvakuntayhtymä Karviainen - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat