Psykologi - Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Hei!
Olen Eeva-Leena, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän johtava psykologi ja etsin meille uutta psykologikollegaa nuorisopsykiatriselle poliklinikalle.

Tarjolla on paikka ammattitaitoisessa tiimissä, kahden psykologin, viiden sairaanhoitajan, sosiaalityöntekijän ja lääkärin työkaveriksi. Ei ole väliä oletko vastavalmistunut vai jo jonkin aikaa psykologityötä tehnyt. Ajattelen, että molemmilla lähtökohdilla on oma rikastuttava vaikutus työyhteisöön.

Nuorisopsykiatrisella poliklinikalla pääset tekemään merkityksellistä psykologityötä 14-20-vuotiaiden nuorten ja heidän perheidensä hyväksi. Työssäsi et jäisi yksin, koska oman työryhmän lisäksi samalla käytävällä työskentelevät lastenneuvolan, perheneuvolan, koulutiimin ja lastenpsykiatrisen poliklinikan psykologit ja muut kollegat. Eli kaverille ei tarvitse edes kilauttaa, vaan voit poiketa kätevästi juttusille.

Kuten muissakin yksiköissämme, psykologeilla on monipuolinen työnkuva johon voit itse vaikuttaa. Itseasiassa oikein toivon, että haluat olla mukana kehittämässä psykologityötä ja koko työryhmän toimintaa. Tehtävä sisältää psykologista arviointia, tutkimuksia, moniammatillista tiimityötä sekä psykologisten interventioiden toteuttamista. Kuntayhtymässä on kaikkiaan 20 psykologin tehtävää, kattaen kohderyhmät vauvasta vaariin. Ammatillista kehittämistäsi tukee Ylä-Savon SOTE:n työohjaus- ja koulutusmyönteisyys. Arjen pyörittämistä helpottaa joustava työaika.

Meillä kaikkia työntekijöitämme pidetään tärkeinä asiantuntijoina, josta konkreettisena osoituksena on kilpailukykyinen palkkaus. Tässä tehtävässä kokonaislähtöpalkka on 4006,51 €/kk. Noudatamme neljän kuukauden koeaikaa.

Jos olet Ylä-Savosta, olet lämpimästi tervetullut takaisin! Mikäli alue on sinulle vielä vieras voin todeta, että täällä on ihmeen hyvä asua ja elää. Täällä kaikki palvelut ovat lähellä ja etenkin, jos arvostat luontoa sekä monipuolisia liikuntamahdollisuuksia, niin tule viihtymään täällä.

Kiinnostuitko? Jos kyllä, niin laita meille hakemus tulemaan! Annamme mielellään lisätietoja.

Mikäli olet vielä opiskelija ja valmistumassa kevään aikana, olethan yhteydessä meihin, jotta voimme
keskustella työmahdollisuuksista tehtäväalueellamme.


Lisätietoja

http://www.ylasavonsote.fi

Tutustu työnantajaan

Psykiatristen erikoispoliklinikkojen esimies Sami Karjalainen, sami.karjalainen@ylasavonsote.fi, 040 178 1946, johtava psykologi Eeva-Leena Kainulainen, eeva-leena.kainulainen@ylasavonsote.fi, 040 489 4802
Hakemuksen jättäminen: Täyttämällä sähköinen hakulomake Kuntarekry järjestelmässä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, Hyvinvointipalvelut, Mielenterveys- ja päihdepalvelut
Osoite: Riistakatu 23, Iisalmi, 74120 Iisalmi

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä vastaa alueensa väestön sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkinnän palveluista. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen tehtäväalue huolehtii kattavasti 18 vuotta täyttäneiden mielenterveys- ja päihdepalveluja tarvitsevien avo- ja sairaalapalveluista ja alle 18-vuotiaiden avohoidon palveluista.

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat