Psykologi - Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin psykososiaaliset palvelut muodostavat monialaisen palveluiden kokonaisuuden, johon kuuluvat nuorisovastaanotto, perheneuvola, varhaisen tuen palvelut ja lapsioikeudellinen palvelu.

Nyt haemme

PSYKOLOGIA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.9.2020 alkaen.

Nyt haettavana olevaan tehtävään sisältyy pienten lasten kehityksellinen tukeminen, vanhemmuuden tukeminen ja aikuisten kanssa tehtäviä terapeuttisia keskusteluita. Työhön kuuluu mm. psykologiset arviot ja tutkimukset, lyhytkestoiset hoitointerventiot sekä moniammatillinen yhteistyö ja konsultointi.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on laillistetun psykologin pätevyys. Työt edellyttävät kykyä sekä itsenäiseen työskentelyyn että yhteistyötaitoja työskennellä oman työyhteisön ja ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Eduksi luetaan kokemus lasten ja perheiden kanssa työskentelystä, terapeuttisesta työskentelystä, pienten lasten psykososiaalisen ja kognitiivisen kehityksen tuntemus sekä kokemus vanhemmuuden tuesta.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Tehtävä alkaa 1.9.2020 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on koeaika.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Lisäksi valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Palveluesimies Satu Moisio, p. 014 266 3502 tai sähköpostilla satu.m.moisio@jyvaskyla.fi.

Psykososiaaliset palvelut
Osoite: 40100 Jyväskylä

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.

Jyväskylän kaupunki - Savuton työpaikka