Psykologi, Kasvatus- ja perheneuvola Kurikka

Hakuaika päättyy  28.10.2024 14:00

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on haettavana psykologin virka Kurikan kasvatus- ja perheneuvolassa.

Haemme psykologia Kurikan kasvatus- ja perheneuvolaan. Työn aloitus sopimuksen mukaan.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja kehittämismahdollisuuksia tarjoavan psykologin tehtävän, jonka tueksi saat osaavan, innostuneen ja välittävän työyhteisön. Nyt haettavana oleva psykologi tulee palvelemaan hyvinvointialueen eteläisen alueen (Ilmajoki, Kurikka, Kauhajoki) asiakkaita siten, että toimipiste sijaitsee kesällä 2024 valmistuneessa Kurikan Perhekeskuksessa. Kurikan kasvatus- ja perheneuvolassa työskentelee nykyisellään kaksi psykologia, sosiaalityöntekijä ja perheterapeutti.

Lisäksi tulet olemaan osa koko hyvinvointialueen kasvatus- ja perheneuvolapalveluja. Tavoitteenamme on hyödyntää henkilöstön erityisosaamista parhaalla mahdollisella tavalla.

Arvostamme kehittämismyönteisyyttä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä niin tiimityöhön, kuin itsenäiseen työskentelyyn. Kasvatus- ja perheneuvolassa psykologin tehtäviin kuuluu sosiaalihuoltolain mukaisen kasvatus- ja perheneuvonnan rinnalla myös terveydenhuollon tehtäviä (perustason lasten ja nuorten tutkimus- ja mielenterveystyötä). Käytettävissä on myös toimivat, moniammatilliset konsultaatiokäytänteet erikoissairaanhoidon lasten- ja nuorisopsykiatrian kanssa. Joustava työaika ja mahdollisuus osittaiseen etätyöhön tukevat työn suunnittelua ja jaksamista. Tarjoamme myös mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen ja kouluttautumiseen.

Kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 559/94 mukainen psykologin laillistus. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös opintojen loppuvaiheessa olevat huomioidaan.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Lain (504/2002) mukainen rikostaustaote on esitettävä ennen viran vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Yhteystiedot

Vastuuyksikköjohtaja, kasvatus- ja perheneuvolapalvelut Terhi Järvi

Puh. 050 381 1684

terhi.jarvi@hyvaep.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on Etelä-Pohjanmaan maakunnan kattava hyvinvointialue. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt yksitoista sote-organisaatiota ja pelastuslaitoksen. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue palvelee 192 150 asukasta. Työntekijöitä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on noin 10 000. Tutustu työnantajaan