Skip to main content
test
Psykologi (kasvatus- ja perheneuvonta) - Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Essote hakee psykologia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen kasvatus- ja perheneuvontaan 1.9.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävä sijoittuu Mikkelin ja lähikunnan 0-6-vuotiaiden lasten kasvatus- ja perheneuvontaan, perhetiimiin. Työskentelyn pääpainopiste on Mikkelissä. Lisäksi 10-20% työajasta tehdään jossakin Essoten kehyskunnissa, johon tehtävään valitulla on mahdollisuus itse vaikuttaa.

Psykologin työtehtäviin kuuluu lapsen kehitystä, tunne-elämää, käyttäytymistä sekä perhesuhteita koskevat tutkimukset ja tuen tarpeen arvioinnit. Psykologi suunnittelee tukimuotoja ja kuntoutusta yhteistyössä vanhempien ja moniammatillisen verkoston kanssa. Tehtävä sisältää myös lapsen kasvun ja kehityksen tukemista erilaisin työskentelymuodoin sekä varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukemista erilaisin yksilö- ja ryhmätoiminnoin. Psykologi vastaa sidosryhmien konsultaatioihin ja kehittää työn sisältöä ja yhteistyömuotoja yhdessä yksikön muiden ammattilaisten sekä sidosryhmien kanssa.

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvää asiantuntemusta ja perhekeskeistä työskentelyotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Odotamme sinulta aloitteellisuutta, kykyä sekä itsenäiseen että tiimityöskentelyyn ja kehittämismyönteistä työotetta.

Meillä kasvatus- ja perheneuvonnassa saat hyvän moniammatillisen tiimin tuen, säännöllisen työohjauksen ja mahdollisuuden lisäkouluttautumiseen. Meille työntekijän kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeä ja siksi yhdessä työntekijän kanssa suunnittelemme työajankäyttöä liukuvantyöajan puitteissa sekä mahdollistamme työskentelyn myös etänä.

Tehtäväkohtainen palkka on 3747.42 euroa/kk. Lisäksi maksetaan määräaikainen rekrytointilisä 12 % tehtäväkohtaisesta palkasta 31.12.2022 saakka.

Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen psykologin kelpoisuus ja laillistus. Pätevien hakijoiden puuttuessa myös loppuvaiheen opiskelijat huomioidaan. Voimassa oleva ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus ovat tehtävän hoitamisen kannalta työntekoa helpottavia, mutta ei välttämättömiä.

Työnantajana Essote tukee työntekijöiden ammatillista kehittymistä koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä osaavassa työyhteisössä ja nykyaikaisessa työympäristössä. Pidämme hyvinvoinnistasi huolta tarjoamalla kattavan työterveyshuollon sekä sähköpyörä työsuhde-edun. Lisäksi tuemme vapaa-ajalla virkistäytymistä tarjoamalla työntekijöillemme ePassi-edun liikuntaan ja kulttuuriharrastuksiin.

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella työpaikkailmoituksen alareunassa olevasta hae työpaikkaa -linkistä tai te-palvelut.fi-sivustolla näkyvän linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona haettavaan tehtävään kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Ulkomailla suoritetuista tutkinnoista ja työtodistuksista tulee olla viralliset suomenkieliset käännökset. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Valitun tulee esittää vaadittava lausunto työhöntulotarkastuksesta. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n ja 48a §:n edellyttämää rokotussuojaa. Lasten kanssa työskentelevän tulee esittää rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote ennen työn aloittamista. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.essote.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Neuvola- ja perhepalvelujen esimies Noora Valjakka, puh. 040 359 7083, noora.valjakka@essote.fi.
Käytämme sähköistä viestintää rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Hakemuksen tekniseen täyttämiseen liittyvissä kysymyksissä ohjeita voit kysyä ohjelman pääkäyttäjältä: Juuli Pulkkinen, puh. 040 359 8683.
Työpaikkahakemuksen Työkokemus-kohtaan merkitään tällä hetkellä voimassa olevan työsuhteen päättymispäiväksi hakuajan päättymispäivä.

Lisätietoja

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Essote on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, joka tuottaa Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä erikoissairaanhoidon. Lisäksi kuntayhtymä tuottaa Pieksämäen ja Joroisten erikoissairaanhoidon palvelut.

Tarjoamme kattavasti eri erikoisalojen palveluja ja toimimme opetussairaalana. Meillä on myös mahdollista toimia laaja-alaisesti perusterveydenhuollon sekä sosiaalialan työtehtävissä. Ammattilaisia kuntayhtymässä työskentelee yli 3500.

Etelä-Savo sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Saimaan äärellä. Vireästä maakunnasta löytyy monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Asuntoja löytyy helposti niin keskustan sykkeestä kuin maaseudun rauhasta. Mikkelin keskussairaala sijaitsee kaupungin keskustassa ja lyhyen kävelymatkan päässä matkakeskuksesta.

Olet lämpimästi tervetullut työskentelemään kanssamme!


Osoite: Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli

Sinulle suositellut työpaikat