Skip to main content
test
PSYKOLOGI nuorten perustason mielenterveyspalvelut - Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä

Haemme puuttuvaa palasta kokonaisuuteen. Aloitamme alusta ja luomme uutta. Sinä ja osaamisesi ovat prosessissa avainasemassa. Tule tekemään ja kehittämään perustason riippuvuus- ja mielenterveyspalveluja Riihimäen seudun nuorille.
Työn aloittamisajankohdasta voimme sopia.

Olet osa terveydenedistämisen yksikköä sekä perhekeskusta ja toimialueenasi ovat Hausjärvi, Loppi ja Riihimäki. Hyvinvointialueelle siirryttäessä olet osa Kanta-Hämeen perhe- sosiaali- ja vammaispalveluja yhdessä muun yksikkömme kanssa. Olemme koulutus- ja kehittämismyönteisiä.

Kanssasi samassa yksikössä työskentelee kolme sairaanhoitajaa ja lääkäri.
Yhteisöllisyytemme on vahva ja kaveria ei jätetä, voit luottaa tukeemme. Samassa talossa työskentelee muita terveyskeskuksen sekä erikoissairaanhoidon psykologeja, joten myös kollegiaalinen tuki on lähellä.

Työ on tiimipelaamista. Yhteistyö kouluterveydenhoitajien, kuraattoreiden ja nuorten palveluita tuotavien työntekijöiden ja erikoissairaanhoidon kanssa on ensisijaista, millä luodaan pohja hyvälle asiakaspalvelulle. Uskomme, että kehitystä syntyy kokeilemalla. Haluamme palvella asiakkaitamme lähellä, nuorten omassa elinympäristössä, ilman raja-aitoja tai kynnyksiä.

Asiakkaat ovat pääsääntöisesti 13- 18-vuotiaita ja heidän perheitään, mutta vierastamme tiukkaa rajaamista. Sähköisten palvelujen käyttö on mahdollista ja niissä haluamme kehittyä edelleen. Arvostamme näyttöön perustuvia menetelmiä.


Lisätietoja

http://www.riihimaenseudunterveyskeskus.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa ayl Päivi Saari, paivi.saari@riihimaki.fi, p. 0197585506

Lisätietoja

Avoterveydenhuolto, Terveydenedistäminen
Osoite: Penttilänkatu 5, 11100 Riihimäki

Sinulle suositellut työpaikat