Hakuaika
Hei psykologi - Olisitko sinä yksi meistä? Lupaamme sinulle vaihtelevia ja monipuolisia työpäiviä meidän huippuporukassamme, jossa pääset hyödyntämään ammattitaitoasi monipuolisesti. Tule työkaveriksemme!
Keski-Suomen hyvinvointialueelle haetaan pikkulapsipsykologien keskitettyihin palveluihin pohjoiseen Keski-Suomeen
PIKKULAPSIPSYKOLOGIA
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtävä sijoittuu pohjoiseen Keski-Suomeen ja työskentelet Äänekosken, Pihtiputaan ja Viitasaaren alueilla. Pääset itse vaikuttamaan pääasialliseen työpisteeseesi.
Pikkulapsiperheiden psykologimme palvelevat alle esikouluikäisiä ja heidän perheitään. Psykologit työskentelevät tiiviissä yhteistyössä perheen kanssa ja tarvittaessa myös neuvolan, varhaiskasvatuksen, lastensuojelun sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Psykologin tuki voi olla tarpeen esimerkiksi vanhemmaksi tulemisen kysymyksissä, raskaus- tai synnytysaikana alkaneessa masennuksessa tai ahdistuneisuudessa, perheen jaksamisen haasteissa pikkulapsiarjessa, vuorovaikutuksen tukemisessa lapsen kanssa sekä alle esikouluikäisen lapsen arviointia ja tutkimusta kehitykseen, oppimiseen, tunne-elämään liittyvissä huolissa.
Pikkulapsiperheiden psykologina työskentelet monipuolisesti aikuisten ja lasten kanssa sekä paljon myös verkostoissa. Toiminta on luonteeltaan ennaltaehkäisevää, varhaisen vaiheen tukea pikkulapsiperheille. Työn tekemistä tukee tiivis tiimi ja sinulle nimetään kokenut psykologi mentoriksi.
Tehtävänhoidon tueksi mahdollistetaan työhön liittyvää koulutusta. Työaikamuotona on liukuva työaika. Tehtävä edellyttää liikkumista Pohjoisella alueella.
Työsuhde-etuina tarjoamme monipuolisesti erilaisia yritysalennuksia, joita voit hyödyntää henkilöstökortilla.
********************************
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) edellyttämä pätevyys, laillistettu psykologi. Tehtävässä tarvitaan erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn, työparina toimimiseen ja tiimityöhön erilaisissa verkostoissa. Eduksi luetaan kokemus työstä lasten, nuorten ja perheiden parissa sekä tehtävää tukevat erikoistumis- ja täydennyskoulutukset. Arvostamme myös riittävää tietopohjaa lasten ja nuorten neuropsykiatrisista vaikeuksista ja niiden tukimuodoista.
Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote (lasten kanssa työskentely). Edellytämme tehtävässä tartuntatautilain 48 §:n mukaista soveltuvuutta (vesirokko ja tuhkarokko). Influenssa- ja hinkuyskärokotuksen osalta työnantaja määrittää tarpeen.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa.
Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme työkokemuslisää 5 vuodesta 3 % ja 10 vuodesta 8 %. Huomioithan myös julkisen sektorin hyvät työehdot esimerkiksi lomapäivien osalta. Lomapäivien kertymä määräytyy työkokemuksesi perusteella - mitä enemmän kokemusta, sitä enemmän ansaittuja lomapäiviä.
Haastattelut on alustavasti suunniteltu pidettävän 8.12.2025 ja/tai viikon 50 aikana.
Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi!
#hyvaks #hyvätyöarki ❤
Annan mielelläni lisätietoja, kysy lisää:
-
Sanna Salo, palveluvastaava (3.-4.11. ja 10.-11.11. pois töistä)
puh. 040 4846 131
sanna.salo@hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue
Vastaamme noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Edistämme hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta Keski-Suomessa vaikuttavasti ja laajalla yhteistyöllä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.