Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee kahta psykologia tai neuropsykologia toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin neurologian yksikköön 1.12.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Työtehtäviin kuuluu neurologisten sairauksien ja vammojen diagnostisten neuropsykologisten tutkimusten tekeminen aikuisilla, kuntoutuksen ja tukitoimien suunnitteluun osallistuminen sekä yhteistyö potilaiden lähiverkoston kanssa. Toimit oman alasi asiantuntijana moniammatillisessa työyhteisössä.
Työnantajana tuemme ammatillista kehittymistäsi ja työtäsi tuetaan työnohjauksella. Pidämme työntekijöidemme hyvinvointia tärkeänä ja tuemme vapaa-ajalla virkistäytymistä tarjoamalla Smartum-edun liikuntaan sekä kulttuuriharrastuksiin.
Hyvinvointialueella on kaksi sairaalaa, joista toinen Mikkelissä ja toinen Savonlinnassa. Ensisijainen toimipaikka on neuvoteltavissa.
Kelpoisuusvaatimuksena on laillistetun psykologin pätevyys. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta aikuisneurologisten potilaiden kanssa työskentelystä.
Palkkaus määräytyy työn vaativuuden arviointiin perustuen. Palkkaa ja työehtoja koskevat muut määräykset toteutuvat SOTE-sopimuksen mukaisesti. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Valitun tulee esittää vaadittava lausunto työhöntulotarkastuksesta. Valinnassa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaan.
https://etelasavonha.fi/tyopaikat
Lisätietoja antaa neurologian ylilääkäri Sakari Simula puh. 0443516656, sakari.simula@etelasavonha.fi ja neuropsykologi Merja Varpamäki puh 0403598941, merja.varpamäki@etelasavonha.fi.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.