test
Puhdistamonhoitaja - Raaseporin kaupunki

Raaseporin Vesi -liikelaitos huolehtii vesihuollosta Raaseporin toimialueella aina Bromarvista Fiskariin ja Mustioon. Palvelemme noin 6 800 kiinteistöä noin 20 henkilön voimin. Nyt sinulla on mahdollisuus olla yksi meistä!

Puhdistamonhoitajan tehtäviin kuuluu pääosin Raaseporin Veden jätevedenpuhdistamojen kunnossapito- ja rutiinitehtävät sekä jätevedenpumppaamojen kunnossapito- ja valvontatehtävät. Kuulut yhteensä viiden henkilön puhdistamotiimiin. Työ edellyttää yhteistyötä, joustavuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä aloitteellisuutta ja halua kehittää omaa osaamista ja työtä. Lisäksi arvostamme seuraavia ominaisuuksia:
- luotettavuutta
- vastuuntuntoa
- positiivista asennetta uusiin haasteisiin

Kyseeseen voi myös tulla normaalin työajan ulkopuolisen valmiuden vahvistaminen.

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa peruskoulutusta, esim. ammattikoulua tai vastaavaa. Ajokortti on välttämätön. Sinulla tulee myös olla riittävä molempien kotimaisten kielten suullinen ja kirjallinen taito.
Alan kokemus lasketaan ansioksi.

Palkka on voimassa olevan työehtosopimuksen mukainen, mutta suorituksesi ja työkokemuksesi vaikuttavat palkkaasi pitkällä aikavälillä.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva, ja se alkaa mahdollisimman pian kuuden kuukauden koeajalla.

Lisätietoja

https://www.raasepori.fi/asuminen-ja-ymparisto/raaseporin-vesi/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Guy Westerholm, käyttöpäällikkö, guy.westerholm@raseborg.fi, puh. 019 289 2340
Klara Eklund, johtaja, klara.eklund@raseborg.fi, puh 019 289 2303

Lisätietoja

Raaseporin Vesi-liikelaitos, Raaseporin kaupunki

Raseborgs stad är belägen halvvägs mellan Helsingfors och Åbo, med bra boende, kommunikationer och pendlingsmöjligheter. Staden bildades 2009 av Ekenäs stad, Karis stad och Pojo kommun. Staden har omkring 28 000 invånare, varav 65 procent är svenskspråkiga och 31,5 procent finskspråkiga. Den natursköna skärgården, bruken i Billnäs och Fiskars samt Svartå slott är utmärkande för staden. Här är tryggt att leva och bo. Staden är regionens största arbetsgivare med cirka 1 900 anställda. Staden är en rökfri arbetsplats.

Raaseporin kaupunki sijaitsee Helsingin ja Turun puolivälissä, hyvien asumismahdollisuuksien ja kulkuyhteyksien päässä. Kaupunki muodostettiin Tammisaaren ja Karjaan kaupungeista ja Pohjan kunnasta vuonna 2009. Kaupungissa on noin 28 000 asukasta, joista 65 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia ja 31,5 prosenttia suomea. Kaupungille antavat leimansa luonnonkaunis saaristo, Billnäsin ja Fiskarsin ruukit sekä Mustion linna. Täällä on turvallista elää ja asua. Kaupunki on alueen suurin työnantaja, työntekijöitä on noin 1 900. Kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Pehr Sommarin katu 8, 10600 Tammisaari
Raaseporin kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat