Puheterapeutin toimi - Nokian kaupunki

Haemme nyt joukkoomme vakituista puheterapeuttia, jonka tehtäväkuvaan sisältyy myös vastaavan puheterapeutin tehtäviä. Puheterapeutin työ suuntautuu pääasiassa alle kouluikäisten lasten puheterapiapalveluihin. Puheterapeutin tehtävänä on arvioida lapsen puheen, kommunikaation ja kielenkehityksen taitoja, antaa ohjausta ja neuvontaa sekä suunnitella ja toteuttaa terapiaa. Tarvittaessa tehtävänä on ohjata lapsia jatkotutkimuksiin tai ostopalveluterapioihin. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä mm. neuvolan terveydenhoitajien ja varhaiskasvatuksen kanssa. Tarjoamme mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen. Työyhteisönä olemme koulutus- ja kehittämismyönteinen. Perhekeskuksessa työskentelee kolmen puheterapeutin lisäksi kuusi psykologia, kolme sosiaalityöntekijää ja psykiatrinen sairaanhoitaja.

Tule osaksi pirteää ja ammattitaitoista työyhteisöämme!

Puheterapeutin toimi on kokoaikainen, mutta myös osa-aikaiset työjärjestelyt ovat neuvoteltavissa. Tehtävään valittavalta vaaditaan soveltuva korkeakoulututkinto ja laillistetun puheterapeutin pätevyys. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa, huomioimme haussa myös puheterapeutiksi valmistumassa olevat viimeisellä vuosikurssilla olevat hakijat, joilla loppuharjoittelu on suoritettuna. Arvostamme oma-aloitteisuutta, hyviä yhteistyötaitoja ja kokemusta lasten kanssa työskentelystä.


Tehtäväkohtaisesta palkasta voit esittää palkkatoiveen. Muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toimessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä Terveystalo Oy:n todistus terveydentilasta. Lisäksi valitun on toimitettava nähtäväksi lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista.


Lisätietoja

http://www.nokiankaupunki.fi

Tutustu työnantajaan

Kiinnostuitko? Mietityttääkö jokin tai haluaisitko muuten vain keskustella tarjolla olevasta työtehtävästä? Ota rohkeasti yhteyttä joko sähköpostilla annina.saunajoki@nokiankaupunki.fi tai puhelimitse / Annina Saunajoki, puh. 050 395 8991 (ma 1.3. ja ke 3.3.).

Nokian kaupunki, Perusturvapalvelut
Osoite: Nokianvaltatie 25 F 1, 37100 Nokia

Nokia on kasvava, lähes 35 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Kaunis luonto, hyvät palvelut ja keskeinen sijainti tarjoavat erinomaiset edellytykset asumiselle ja työskentelylle. Nokialla toimii yli 1700 yritystä ja kaupungilla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva teollisuus. Kaupunki investoi tällä hetkellä voimakkaasti, ja käynnistymässä on mm. uuden hyvinvointikeskuksen rakennuttaminen. Täällä syntyy uutta. www.nokiankaupunki.fi