Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Kajaanin kaupunginteatteri - alueteatteri hakee puvustomestaria

    Kajaanin kaupunginteatteri - alueteatteri hakee puvustomestaria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2025 alkaen.
    Haemme joustavaa, oma-aloitteista ja organisointikykyä omaavaa henkilöä.
    Hakijalta edellytämme vaatetusalan koulutusta sekä kokemusta teatterialan töistä.
    Palkkaus määräytyy KVTESn mukaan.

    Puvustomestari toimii oman alueensa työntekijöiden työnjohtajana, mukaan lukien tilapäinen henkilökunta.
    Vastaa omalta osaltaan työturvallisuudesta.
    Vastaa pukujen toteuttamisesta sovitussa aikataulussa pukusuunnittelijalta saatujen suunnitelmien mukaan.
    Organisoi pukuihin liittyvät huollot ja korjaukset sekä varastoinnin.
    Osallistuu oman alueensa tarvikkeiden hankintaa ja kalustohankintasuunnitelman tekoon.
    Eduksi katsotaan Grafis -kaavaohjelman hallinta.
    Tehtävien hoitaminen edellyttää ilta- ja lauantaitöitä.
    Koeaika 6 kk.

    Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanonotut ja osa-aikaistetut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.

    Hakuajan päättymispäivämääräksi on muutettu 2.3.2025.

    Lisätietoja sähköpostilla:
    puvustonhoitaja Pirkko Paanaselta, pirkko.paananen@kajaani.fi
    käyttöpäällikkö Matti Jääskeläinen, matti.jaaskelaine@kajaani.fi

    Lisätietoja

    http://www.kajaaninteatteri.fi
    http://www.kajaaninteatteri.fi

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    puvustonhoitaja Pirkko Paananen pirkko.paananen@kajaani.fi
    käyttöpäällikkö Matti Jääskeläinen matti.jaaskelainen@kajaani.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri on Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella toimiva korkeatasoinen ammattiteatteri – “Kainuun kansallisteatteri”. Toimimme Kajaanin keskustan näyttämöillämme, Teatteritalossa ja Sissilinnassa, sekä kiertuetoimintamme kautta yli 38 kunnan alueella.

    Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri luetaan maamme kiinnostavimpien teattereiden joukkoon. Teatteri on tunnettu rohkeudestaan ottaa ohjelmistoon uusia kantaesityksiä. Kajaanin kaupunginteatteri on palkittu lukuisia kertoja muun muassa omaleimaisista ohjelmistovalinnoista, kulttuurihyvinvointityöstä ja korkeatasoisesta lastenteatterista. Kajaanin kaupunginteatteri valmistaa vuosittain keskimäärin kuusi ensi-iltaa, joista vähintään kaksi on alueteatterin kiertävää ohjelmistoa. Esityskertoja on vuosittain yli 300. Niistä noin kolmasosa on kiertue-esityksiä. Teatteri työllistää vakituisesti 44 työntekijää sekä vuosittain useita freelancereita.

    Kajaanin kaupunginteatteri on täyskunnallinen teatteri ja toimii osana Kajaanin kaupungin sivistystoimialaa.

    Sijainti
    Pohjolankatu 13
    87100 Kajaani

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kajaanin kaupunki

    näyttelijäHakuaika päättyy14.2.202515:00

    Työavain 640399

    Kajaanin kaupunki

    Kajaanin varhaiskasvatuksen sijaisuudetHakuaika päättyy26.6.202509:36

    Työavain 615855

    Kajaanin kaupunki

    Perusopetuksen rehtori Lehtikankaan kouluHakuaika päättyy10.2.202508:30

    Työavain 641571

    Kajaanin kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Teppanan vuoropäiväkodissa24hHakuaika päättyy20.2.202516:00

    Työavain 644401

    Kajaanin kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaHakuaika päättyy14.2.202515:00

    Työavain 643003

    Kajaanin kaupunki

    Tekniikan yksikön koulutuspäällikköHakuaika päättyy14.2.202515:00

    Työavain 640354

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.