test
Rakennustarkastaja - Iitin kunta

Iitin kunta hakee rakennustarkastajaa.

Kelpoisuusvaatimuksena on MRA 4 § 3. momentin tai 108 §:n siirtymäsäädöksen mukainen pätevyys.

Rakennustarkastaja toimii kunnan rakennusvalvontaviranomaisena ja kuuluu teknisen päävastuualueen johtotiimiin. Rakennustarkastaja on teknisen johtajan sijainen. Iitin kunnassa siirryttiin 1.8.2021 alkaen ns. valiokuntamalliin, jonka mukaan rakennusvalvonnan asioita käsitellään viranomaislautakunnassa. Viranomaislautakunta on toimialariippumaton ja käsittelee ne asiat, jotka lakien mukaan tulee käsitellä monijäsenisessä toimielimessä, joka ei voi olla kunnanhallitus.

Tehtävät edellyttävät hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, alan lainsäädäntöjen tuntemista ja soveltamista sekä atk-osaamista. Rakennusvalvontaohjelmana on käytössä Lupapiste.fi ja KuntaNet7. Karttaliittyminä on käytössä WebGIS ja Mapinfo.

Viran hoito edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttöä.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (TS). Hakija voi esittää palkkatoiveen.

Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Hakemukset on jätettävä Kuntarekryn kautta 7.12.2021 klo 23.59 mennessä. Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo.

Lisätietoja

http://www.iitti.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi

Lisätietoja

Iitin kunta

Iitti on reilun kuudentuhannen asukkaan elinvoimainen ja kehittyvä kunta Päijät-Hämeessä. Kunta työllistää 210 henkilöä hallinto-, sivistys- ja teknisten palveluiden toimialoilla.

Toimimme vastuullisesti, välittäen ja vuorovaikutteisesti.

Monipuolisten ja mielenkiintoisten tehtävien lisäksi Iitin kunta tarjoaa kannustavan työympäristön sekä kunta panostaa työntekijöiden hyvinvointiin tarjoamalla laajat työterveyspalvelut sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Kaikilla kunnan työntekijöillä on mahdollisuus kehittyä työssään, käyttää osaamistaan ja ammattitaitoaan tehtävissään monipuolisesti. Välitämme jokaisesta kuntalaisesta, työntekijästä ja yrityksestä – rakennamme yhteistä kuntaa, jossa toimimme toisia kunnioittaen, rehellisesti sekä läpinäkyvästi. Toimenkuvasta riippumatta pidämme yhdessä huolen siitä, että tarjoamme hyvät puitteet asumiseen, matkailuun ja vapaa-ajan asumiseen.


Osoite: Rautatienkatu 20 - 22/PL 32, 47401 Kausala

Sinulle suositellut työpaikat