Rakennustarkastajan virka - Kirkkonummen kunta

Rakennustarkastajan virka - Kirkkonummen kunta

Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimialalla on haettava rakennustarkastajan virka

Rakennusvalvonta edistää neuvonnan, lupa- ja päätöskäsittelyn ja valvonnan avulla ympäristöön sopeutuvaa rakentamista sekä valvoo rakentamista ja rakennetun ympäristön laatua. Sähköinen lupa-asioinnin ja arkistoinnin edistäminen ovat rakennusvalvonnan koko henkilöstön arkipäivää.

Työhön kuuluvat kunnan rakennustarkastajan viranomaistehtävät; itsenäinen päätösvaltaan kuuluvien lupa-asioiden lupaharkinta, neuvonta ja ohjaus sekä päätöksiin liittyvän viranomaiskatselmukset kuin myös muut valvontatoimeenpiteet. Viran hoito edellyttää oman auton käyttöä.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva talonrakennusalan korkeakoulututkinto tai siirtymäsäännöksen mukainen kelpoisuus. Lisäksi hakijalla tulee olla riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suorittamiseen liittyvistä tehtävistä (MRA 4 ja 108 §), ja rakentamismääräysten tuntemusta ja hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito sekä tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.

Arvostamme aiempaa kokemusta rakennusvalvontatehtävistä, kehittävää työskentelyotetta, hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta, tietotekniikkaosaamista, järjestelmällisyyttä sekä kykyä hoitaa tehtävät itsenäisesti.

Tarjoamme mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kasvavan kunnan rakentamista, pienen organisaation välittömän työilmapiirin sekä vakaan työnantajan edut. Kirkkonummella on käytössä liukuva työaika sekä mahdollisuus etätyöntekoon.

Viran työehdot ja palkkaus määräytyvät kuntien teknisten virkasopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3215,20 euroa, sen lisäksi maksetaan ammattilisä sekä koeajan jälkeen henkilökohtainen lisä. Koeajalla voidaan mahdollisesti maksaa rekrytointilisää. Loppupalkka lisineen n. 3 400 -3 950 euroa. Työaika on 36,45 h viikossa.

Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävä alkaa 2.9.2019 tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisesti www.kuntarekry.fi -linkin kautta 8.8.2019 klo 12.00 mennessä. (työavain 241496).

Lisätietoja

http://www.kirkkonummi.fi

Lisätietoja antaa johtava rakennustarkastaja Daniel Grönroos puh. 040-525 6690

Yhdyskuntatekniikan toimiala, Rakennusvalvonta ja viranomaistehtävät, Rakennusvalvonta
Osoite: Ervastintie 2, 02400 Kirkkonummi

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva noin 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 2 300 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan