Hakuaika päättyy 22.6.2026 klo 15:00
Lahden museot / Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo hakee RAKENNUSTUTKIJAA ajalle 3.8. - 31.12.2026 museon tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikköön.
Lahden museot toimii Päijät-Hämeen alueellisena vastuumuseona. Museokokonaisuuteen kuuluvat Lahdessa Historiallinen museo, Hiihtomuseo, Radio- ja tv-museo Mastola sekä Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva. Museoissa on tällä hetkellä noin 70 työntekijää. Rakennustutkija työskentelee museon tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikössä, jossa maakunnan rakennetun kulttuuriperinnön viranomaistehtävistä vastaa hänen lisäkseen kaksi rakennustutkijaa ja korjausrakentamisen asiantuntija.
Rakennustutkijan vastuulla on rakennettuun kulttuuriympäristöön ja maisemaan liittyvät viranomaistehtävät Päijät-Hämeen alueella. Hän antaa lausuntoja ja kannanottoja rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyen alueella ja osallistuu kulttuuriympäristöön liittyviin viranomais- ja työneuvotteluihin sekä katselmuksiin. Hän toimii asiantuntijana rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyvissä hankkeissa ja työryhmissä ja antaa tarvittaessa aiheeseen liittyvää neuvontaa ja ohjausta.
Odotamme hakijalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja riittävää tehtävään liittyvä työkokemusta sekä alan lainsäädännön tuntemusta. Työtehtävässä tarvitaan ajokortti. Perehtyneisyys moderniin rakennusperintöön ja korjausrakentamiseen katsotaan eduksi.
Tehtävässä noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa.
Hakemukset tehtävään Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta 22.6.2026 klo 15.00 mennessä.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu paikallisliikenteen työsuhdematkalippuun ja sovittuihin lounasetuihin.
Lisätietoja arkisin klo 9-15:
Rakennustutkija Satu Taivaskallio, satu.taivaskallio@lahti.fi, p. 050 518 4590
Tutkimuspäällikkö Liisa Koskelainen, liisa.koskelainen@lahti.fi, p. 050 559 4158
Lahden kaupunki, Elinvoiman palvelualue, Kaupunkikulttuuripalvelut, Kaupunginmuseo, Tutkimus- ja kulttuuriympäristö yksikkö
Lahti on kaupungin kokoinen kaupunki, joka pysyy liikkeessä ja luo tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Meillä työn ja perhe-elämän yhdistäminen on joustavaa.
Lahti on yliopistokaupunki ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki. 120 000 asukkaan kaupungissa arki on sujuvaa, palvelutarjonta on runsasta ja luonto alkaa etuovelta. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Fellmaninkatu 3
Lahti 15110
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Lahden kaupunki, Elinvoiman palvelualue, Kaupunkikulttuuripalvelut, Kaupunginmuseo, Tutkimus- ja kulttuuriympäristö yksikkö
Lahden kaupunki, Elinvoiman palvelualue, Kaupunkikulttuuripalvelut, Kaupunginmuseo, Tutkimus- ja kulttuuriympäristö yksikkö