Skip to main content
test
Rehtori - Lohjan kaupunki

Lapsiystävällinen Lohja on eloisa kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä, joka tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana.

Haemme kehittämismyönteistä ja resilienttiä rehtoria Metsolan kouluun määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.8.2023 - 31.7.2024.

Metsolan koulu (luokat 1-6) sijaitsee Lohjan Metsolassa parin kilometrin päässä Lohjan keskustasta harjun toisella puolella. Koulussa on noin 250 oppilasta ja lähes 20 opettajaa. Metsolan koulussa toimii lisäksi yksi alueellinen erityisopetuksen pienryhmä

Metsolan koulu kuuluu Laurentius-alueeseen, joka yltää Siuntion rajalta Sammattiin saakka ja jonka pääkouluna toimii Laurentius-koulu keskustassa.

Metsolan koulun kanssa vahvassa yhteistyössä toimii Ojaniitun koulu, joka on suunnilleen samankokoinen alakoulu kahden kilometrin päässä samalla alueella.

Edellytämme valittavalta rehtorilta hyviä yhteistyötaitoja ja esimiestyön osaamista. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja kokemusta niin hallinnosta, yhteisöllisen opiskeluhuollon johtamisesta kuin erilaisista hallinnon ohjelmista.

Toivomme hakijoita, jotka näkevät uusia mahdollisuuksia ja ovat innostuneita koulun, opetuksen ja henkilöstön kehittämisestä niin koulu-, alue- kuin kaupungin tasollakin myös moniammatillisessa työssä.

Olemme kiinnostuneita hakijoista, joilla on monipuolista kokemusta oppivan organisaation kehittämisestä ja ratkaisukeskeisestä toiminnasta. Arvostamme kokemusta oppimisen tuen järjestämisen johtamisesta.

Olemme koulutusmyönteisiä ja tarjoamme mm. Eduhousen koulutuksia oman osaamisen kehittämiseen. Perehdytystä Lohjan kaupungin käytänteisiin saat osallistumalla säännöllisesti järjestettäviin Lohja Academy -koulutuksiin. Rehtorimme toimivat myös omana kollegionaan, josta on aina saatavilla tukea ja sparrausta omaan työhön.

Rehtorin viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset. Alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään haastattelun yhteydessä.

Peruspalkka 3879,51 €/kk, määräytyy OVTES:n mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan koeaikaa, joka on puolet työsuhteen kestosta. Valitun on esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan. Lisäksi on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Haastattelut pidetään viikolla 24.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, p. 044 374 3740, liisa.saarniniemi@lohja.fi

Lohja on vapaaehtoisesti kaksikielinen kaupunki.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 8.6.2023 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-09-162-23. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja

Lohjan kaupunki, Metsolan koulu
Osoite: Gunnarlankatu 1, 08150 Lohja
Lohjan kaupunki - Savuton työpaikka Lohjan kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta

Sinulle suositellut työpaikat