
Hei sie! Tule meille perusopetuksen rehtoriksi lumoavaan ja elinvoimaiseen saaristokuntaan!
Haemme nyt Saimaanharjun koululle perusopetuksen rehtoria toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen mahdollisimman pian tai viimeistään 1.8.2025 alkaen.
Saimaanharjun koulu on 150 oppilaan kolmisarjainen yläkoulu, jossa järjestetään perusopetusta 7.-9. -vuosiluokkien oppilaille. Koulussa toimii erityisen tuen pienryhmä. Saimaanharjun koululla rehtori saa johdettavakseen ammattitaitoisen, työhönsä sitoutuneen ja innostavan henkilöstön.
Etsimme joukkoomme innostavaa ja kehittämisorientoitunutta rehtoria, jolla on valmiudet toimia vahvana pedagogisena, hallinnollisena ja taloudellisena johtajana opetussuunnitelman sekä kuntastrategiamme mukaisesti yhteistyössä vararehtorin sekä kunnan perusopetuksen johtoryhmän kanssa. Perusopetuksessa rehtorilla on kollega alakoulun puolella, ja rehtorin esihenkilönä toimii kunnan sivistysjohtaja. Perusopetuksessa toimii koulusihteeri, ja koulukuljetuksista vastaa sivistyspalveluiden hallintosihteeri yhteistyössä rehtoreiden kanssa.
Virkaan valittavalta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaista kelpoisuutta. Viran menestyksekäs hoitaminen edellyttää lisäksi erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä hallita laajaa kokonaisuutta, henkilöstöjohtamisen taitoja sekä pedagogista osaamista.
Eduksi katsomme perusopetuksen nykytilan ja tulevaisuuden tuntemuksen, kokemuksen strategisesta ja pedagogisesta kehittämisestä, kokemuksen henkilöstön osaamisen kehittämisestä ja hanketyöskentelyosaamisen. Lisäksi arvostamme innostunutta ja innovatiivista työotetta - viime kädessä persoonasi ratkaisee.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan, ja viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Kerro meille osaamisestasi sekä siitä, miksi meidän tulisi valita juuri sinut osaksi mahtavaa ja ammattitaitoista työyhteisöämme. Jätäthän hakemuksesi Kuntarekryn kautta viimeistään 27.4.2025. Liitäthän hakemukseesi CV:n. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tarkastetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Tervetuloa Taipalsaarelle luomaan parasta kouluelämää!
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/rehtori-tai-02-4-25/ -
Taipalsaaren kunta, Sivistyspalvelut, Perusopetus, Saimaanharjun koulu Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Virkasuhde -
TAI-02-4-25 -
mahdollisimman pian tai viimeistään 1.8.2025 alkaen -
OVTES:n mukaan -
9.4.2025 16:05 - 27.4.2025 23:59 Opetus- ja kulttuuriala Rehtorit Etelä-Karjala Taipalsaari Kunta
Lisätietoja rehtorin virasta antaa sivistysjohtaja Kirsi Leinonen (puh. 040 640 3862, kirsi.leinonen@taipalsaari.fi).
Vireä Saimaan saaristokunta Taipalsaari sijaitsee Etelä-Karjalan maakuntakeskuksen ja Suomen ilmastopääkaupungin, Lappeenrannan, naapurissa. Taipalsaari on nuorekas kasvukunta hyvien liikenneyhteyksien varrella Saimaan upeissa luontomaisemissa. Noin puolet Taipalsaaren pinta-alasta on sinistä Saimaata toisen puolen muodostuessa noin 700 saaresta. Rantaviivaa kunnalla on peräti 1 008 kilometriä.
Työnantajana Taipalsaaren kunta on osaamista ja työhyvinvointia arvostava ja edistävä, vastuullinen sekä työntekijäystävällinen. Teemme henkilöstötyötä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti sekä tuloksia seuraten ja niihin reagoiden. Panostamme vahvasti henkilöstön hyvinvointiin sekä tuemme työntekijöiden halua kehittää omaa osaamistaan, työtään ja hyvinvointiaan. Tarjoamme työntekijöille mielenkiintoisia ja monipuolisia tehtäviä kehittämismyönteisessä työyhteisössä.
Henkilöstön käytössä on kulttuuri-, hyvinvointi- ja liikuntaedut kuten Epassi, maksuton kuntosali sekä mahdollisuus työsuhdepyörään. Olemme savuton ja perhemyönteinen työyhteisö ja meille on myönnetty Suomen aktiivisin työpaikka -sertifikaatti. Lisäksi henkilöstöllämme on käytössä kattavat työterveyshuollon palvelut.
Pyrimme siihen, että jokainen saisi tehdä työtään innostuneesti omilla vahvuuksillaan ja kokisi työnsä merkitykselliseksi. Tervetuloa mukaan mahtavaan joukkoomme!
Sijainti
Ankeriaantie 10
54915 Saimaanharju


Taipalsaaren kunta
Työavain TAI-02-6-25
Taipalsaaren kunta
Työavain TAI-02-8-25
Taipalsaaren kunta
Työavain TAI-02-5-25
Taipalsaaren kunta
Työavain TAI-02-7-25
Taipalsaaren kunta
Työavain TAI-02-4-25