Siirry pääsisältöön

.

Kolarin kunta hakee Kolarin koululle ala- ja yläluokkien resurssiopettajana toimivan tuntiopettajan sijaista ajalle 7.8.2024 - 15.2.2025.

Valittavalta toivomme monipuolista ammattitaitoa, kiinnostusta ja innostusta opetuksen ja koulun toiminnan kehittämiseen sekä rohkeutta tarttua uusiin asioihin, sujuvia vuorovaikutustaitoja ja halua yhteistyöhön kaikkien kanssa työyhteisössä.

Tehtävän kelpoisuusehto on asetuksen 986/1998 mukainen. Valitun on ennen tehtävän
vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi). Tehtävässä on kolmen kuukauden koeaika.

Yhteystietomme

Tuovi Palomaa, perusopetuksen rehtori, 040 489 5307

Tietoa organisaatiosta

Kolari on noin 4000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, joka elää Ylläksen luontomatkailusta ja kasvaa luonnosta. Kolari tunnetaan tunturien, vapaana virtaavan Väylän ja lohen valtakuntana.

Olemme vakaa ja turvallinen työnantaja. Työyhteisönä uskallamme visioida rohkeasti ja opimme kokeilemalla. Meillä kannustetaan kehittämään omaa osaamista, verkostoitumaan ja tekemään yhdessä.

Tervetuloa töihin Kolarin kunnalle.

Sijainti
Isonpalontie 2
95900 Kolari

  • Kolarin kunta - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.