Resurssiopettaja 7.-9.luokat - Nokian kaupunki

Haemme Emäkosken kouluun kuluvaksi lukuvuodeksi korona-hankerahoituksella resurssiopettajaa, jonka tehtävänkuvaan kuuluu sekä samanaikaisopetusta että jakoryhmien kanssa työskentelyä. Myös sijaisuuksia saattaa resurssiopettajalle tulla, vaikka pyrimmekin rakentamaan resurssiopettajan työnkuvalla jatkuvampaa tukea ryhmiin. Katsomme eduksi kyvyn opettaa matemaattisia aineita ja/tai englannin ja ruotsin kieltä. Emme kuitenkaan edellytä että olisit joka aineen osaaja. Sen sijaan arvostamme rohkeutta tarttua töihin, joustavuutta ja kykyä muutoksiin sekä ennenkaikkea halua toimia nuorten kanssa. Opetustunteja on viikossa 24.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti. Myös muodollisesti epäpätevät hakijat otetaan huomioon, jos päteviä hakijoita ei ole

Tehtävään valitun on ennen valintapäätöksen vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun laina (504/2002) mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Tehtävän täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

https://www.nokiankaupunki.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/perusopetus/peruskoulut/emakosken-koulu-7-9/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Mari Larikka, apulaisrehtori, 040-77 99 056

Lisätietoja

Nokian kaupunki, Opetuspalvelut

Nokia on kasvava yli 33 000 asukkaan kaupunki vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Kaupungin vahva tahtotila on elinvoiman lisääminen, mm. kaupungin keskustan kehittämisen ja 3kulman yritysalueen rakentumisen myötä. Ovathan monien suomalaisten menestystarinoiden juuret jo täällä.

Emäkosken koulu on 480 oppilaan yläkoulu Etelä-Nokialla. Muutamme uusiin tiloihin jouluna, joten luvassa on innostava ja vivahteikas lukuvuosi rakentaessamme uutta toimintakulttuuria pitäen kuitenkin kiinni myös vanhasta. Tavoitteemme on tarjota turvallinen, viihtyisä ja kiireetön oppimisympäristö nuorillemme.


Osoite: Ruskeepäänkatu 30, 37120 Nokia

Sinulle suositellut työpaikat