Skip to main content
test
Ruokapalvelutyöntekijä - Rovaniemen kaupunki

Rovaniemen kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut hakee määräaikaisiin sijaisuuksiin ruokapalvelutyöntekijöitä.

Rovaniemen kaupungin ruokapalveluissa valmistamme aterioita Kairatien tuotantokeittiössä ja 13 eri kuumennuskeittiössä sekä vastaamme eri puolilla kaupunkia sijaitsevissa yksiköissä tapahtuvista ruokapalveluun liittyvistä asiakaspalvelutehtävistä.

Ruokapalvelutyöntekijän tehtävät sijoittuvat suureen tuotantokeittiöön tai siihen kuuluviin palvelu- ja kuumennuskeittiöihin. Ruokapalvelutyöntekijän toimintaympäristö on vaihteleva, työ tapahtuu ryhmässä tai yksin.
Hakijalta vaaditaan innostunutta ja positiivista asennetta työtehtäviin ja kykyä huomioida asiakkaiden toiminnan luonne. Ruokapalvelualan tutkinto tai vähintään työkokemusta vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.
Työntekijältä edellytetään, että hän osaa suunnitella ja organisoida oman työn toteuttamisen. Lisäksi tehtävässä tarvitaan joustavuutta ja paineensietokykyä erilaisten yllättävien tilanteiden selvittämiseen, kestävyyttä toistotyössä sekä erilaisissa työyhteisöissä työskentelemiseen vaadittavia hyviä yhteistyötaitoja.

Tointa haetaan jättämällä hakemus Rovaniemen kaupungin sähköiseen työnhakupalveluun osoitteessa www.rovaniemi.fi/rekry

Lisätietoja

http://www.rovaniemi.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Palvelualuepäällikkö Hajnalka Kiss-Herttua 0400-261131, hajnalka.kiss-herttua@rovaniemi.fi
Palveluohjaaja Ritva Ojala 0400-694690, ritva.ojala@rovaniemi.fi

Lisätietoja

Rovaniemen kaupunki, Elinvoimapalvelujen toimiala, Ruoka- ja puhtauspalvelut

Rovaniemen kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut tuottaa laadukkaita hyvinvointia edistäviä palveluja kaupungin yksiköille.


Osoite: Jaakonkatu 3, 96200 Rovaniemi

Sinulle suositellut työpaikat