Ruokapalveluvastaava
Haemme Lapinjärven kunnan ruokahuoltopalveluihin sijaista. Toimipaikkoina ovat kunnan koulut ja päiväkoti. Toimipisteet sijaitsevat kirkonkylällä ja Porlammilla. Tehtävään vaaditaan elintarvikealan tai catering-alan perustutkintoa tai vastaavaa aikaisempaa koulutusta, esim. ravitsemustyöntekijän, keittäjän, kokin tai ruokapalveluvastaavan koulutusta. Sijaisuuteen voidaan valita määräaikaisesti myös henkilö, jolla ei ole vaadittua koulutusta. Toivomme aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä sekä kykyä vastuulliseen ja huolelliseen työskentelyyn kiireenkin keskellä.
Työnkuvaan kuuluvat kaikki keittiön työtehtävät, esimerkiksi tilausten teko, ruuanvalmistus, asiakaspalvelu, astiahuolto ja siivous. Työ on yksintyöskentelyä. Työaika on pääsääntöisesti maanantaista torstaihin klo 7-14.45 ja perjantaisin klo 7-14.15. Kaksi keittiöistä on valmistuskeittiöitä ja kaksi jakelukeittiöitä. Valmistuskeittiöissä valmistetaan yksiköstä riippuen noin 80-130 annosta. Osa annoksista pakataan muihin toimipisteisiin.
Tehtävässä edellytetään hygieniapassia.
Sijaisuuden kestosta riippuen tehtäväntäytössä noudatetaan koeaikaa joko puolet työsuhteen kestosta tai enintään kuusi (6) kuukautta.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/ruokapalveluvastaava-650947/ -
Lapinjärven kunta, Tekniset palvelut Kokoaikatyö Työpaikka Määräaikainen Työsuhde Ei etätyömahdollisuutta -
650947 -
2.5.2025 tai sopimuksen mukaan -
KVTES -
12.3.2025 13:00 - 22.4.2025 13:00 Tekninen ala Ruokapalvelut Lapinjärvi Uusimaa Kunta
Ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Mervi Torkkeli, puh:044 720 8668, mervi.torkkeli@lapinjarvi.fi
vt. tekninen johtaja Aki Kantele, puh:044 720 8658, aki.kantele@lapinjarvi.fi
Lapinjärvi on ihmislähtöinen ja idyllinen kunta, joka sijaitsee Itä-Uudellamaalla.
Sijainti
Lapinjärventie 20 A
07800 Lapinjärvi



Muut tehtävään liittyvät tiedot
Lapinjärven kunta
Työavain 651927
Lapinjärven kunta
Työavain 651980
Lapinjärven kunta
Työavain 650947