Ryhmäavustaja - Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Ryhmäavustaja - Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen järjestää kaikki sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminta-alueen noin 20 000 asukkaalle. Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Kauhavan kaupunki ja Evijärven kunta. Tarjoamme henkilöstöllemme hyvän työyhteisön, innovatiiviset kollegat , haasteita ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä mahdollisuudet monipuoliseen ammatilliseen kehittymiseen. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen on savuton työpaikka.

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ilmoittaa haettavaksi 8.3.2019 klo 15.00 mennessä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakeskus Matinrannassa

Ryhmäavustajan toimen 1.4.2019 alkaen.

Matinranta on Kauhavan keskustan läheisyydessä sijaitseva kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaa tarjoava toimintakeskus. Toiminnassa on mukana 37 eri-ikäistä asiakasta. Asiakkaat osallistuvat toimintaan suunnitellusti 1-5 päivänä viikossa.

Henkilökuntaan kuuluu viisi ohjaajaa, yksi ryhmäavustaja sekä vastaava ohjaaja.

Haemme henkilöä, joka kokee olevansa yhteistyötaitoinen ja motivoitunut työskentelemään kehitysvammaisten parissa. Työ edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista elämänasennetta. Lisäksi toivomme kokemusta kehitysvamma-alalta.

Kelpoisuusehtona tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus.
Palkkaus ja työaika KVTES:n mukaan.
Työsuhteessä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Ensisijaisesti toivomme hakemukset jätettävän sähköisenä kuntarekry.fi -palvelun kautta. Pätevyyden osoittavat todistukset ja muut todistukset tarkastetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa vs. vastaava ohjaaja Susanna Vesala, puh. 040 670 2055 ja vs. sosiaalipalvelujen johtaja Elisa Roimaa, puh. 050 414 6270. Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kaksineuvoinen.fi.

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen, Sosiaalipalvelut, Vammaispalvelut
Osoite: Kallenkuja 3 C, Kauhava

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen järjestää kaikki sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminta-alueen noin 20 000 asukkaalle. Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Kauhavan kaupunki ja Evijärven kunta. Tarjoamme henkilöstöllemme hyvän työyhteisön, innovatiiviset kollegat , haasteita ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä mahdollisuudet monipuoliseen ammatilliseen kehittymiseen. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan