Sähkösuunnittelija - Jyväskylän kaupunki

Kaupunkirakennepalvelut vastaa kaupungin maa-, metsä- ja vesialueiden, katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hallinnasta, suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta, jätehuollosta sekä vesihuoltolaissa kunnalle määrätyistä tehtävistä. Jyväskylän kaupungin yleisillä alueilla sijaitsevan ulkovalaistuksen hallinnointi jakautuu monen toimijan kesken. Ulkovalaistukseen kuuluu katu- ja tievalaistuksen lisäksi puistojen, torien, aukioiden, leikkipaikkojen, pienvenesatamien ja muiden alueiden valaistus sekä erikoisvalaistus. Haemme nyt liikenne- ja viheralueet -palvelualueelle

SÄHKÖSUUNNITTELIJAA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Sähkösuunnittelijan tehtävään kuuluu ulkovalaistussuunnittelu, johon sisältyy sekä teknisten valaistuskohteiden suunnittelu että osallistuminen kaupunkikuvallisesti vaativampien kohteiden suunnitteluun yhdessä suunnittelutiimin kanssa. Sähkösuunnittelijan toinen päätehtävä muodostuu ulkovalaistuksen omaisuusrekisterin ylläpidosta.

Kelpoisuusehtona tehtävään on sähkötekniikan insinöörin tutkinto tai muu tehtävään soveltuva (vähintään teknikon) tutkinto sekä riittävä kokemus ulkovalaistukseen liittyvistä suunnittelutehtävistä. Verkkotietojärjestelmä Keylightin tuntemus luetaan hakijoille eduksi.

Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi tehtävään valitulla tulee olla oma-aloitteisuutta tiedon hankinnassa ja yhteistyöverkostojen luomisessa ja ylläpitämisessä sekä kaupungin sisäisten ja ulkoisten yhteistyökumppaneiden että muiden sidosryhmien kanssa.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaisesti.

Tehtävä alkaa 2.8.2021 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

rakennuttajapäällikkö Jari Lohi puh. 0505996100 tai sähköpostitse: jari.lohi@jyvaskyla.fi

Lisätietoja

Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakenne, Liikenne- ja viheralueet

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.


Osoite: 40100 Jyväskylä
Jyväskylän kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat