Sairaanhoitaja (15), kesätyö, yhteispäivystys - Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Haemme joukkoomme motivoituneita, akuuttihoitotyöstä kiinnostuneita sairaanhoitajia tai sairaanhoidon loppuvaiheen opiskelijoita kesälomasijaisuuksiin (vähintään 15 kesäsijaisuutta) ensihoidon ja päivystyksen vastuualueelle.

Vastuualueemme sisältää yhteispäivystyksen ja tarkkailuosaston. Yhteispäivystyksessä hoidetaan kaikkien erikoisalojen kiireellistä hoitoa vaativia potilaita neljän eri tiimilinjan mukaisesti. Tarkkailuosasto on sisätautien erikoisalaan kuuluva akuutti vuodeosasto, jossa korostuu erityisesti sydänpotilaiden hoito ja seuranta (telemetria). Suurin osa potilaista saapuu tarkkailuosastolle yhteispäivystyksen kautta. Vastuualueellamme hoitotyössä painottuu erityisesti akuuttihoitotyön hallinta sekä potilaan ja omaisten ohjaus. Ensimmäiset sijaisuudet alkavat jo huhtikuussa jatkuen 30.8. asti. Työ on kolmivuorotyötä.

Sinulla on mahdollisuus kehittyä hoitotyön osaajaksi moniammatillisessa työyhteisössämme ja saada tiedollista ja taidollista tukea perehdytyksellä. Toivomme Sinulta hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä joustavuutta. Arvostamme aiempaa työ- tai harjoittelukokemusta akuuttihoitotyöstä.

Sairaanhoitajan kesäsijaisuuden kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen laillistus tai vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sijaisuuteen voidaan valita myös loppuvaiheen (yli 180 op suorittanut) sairaanhoidon opiskelija, hoitaja nimikkeellä. Hoitaja nimikkeisen lääkehoitoon osallistuminen edellyttää, että kliiniset sekä lääkehoidon opinnot ovat edenneet normaalisti ja PPSHP:n Hoitaja-nimikkeisen lääkelupa on suoritettu.

Sijaisuudet täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä. Sijaisuudet ovat haettavana vähintään viiden ilmoituksen julkaisua seuraavan kalenteripäivän ajan.

Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Opiskelijan tulee esittää ajantasainen, virallinen opintorekisteriote ja todistus voimassaolevasta opiskeluoikeudesta. Valmiiden työnhakijoiden tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin.

Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Koeaika voi olla enintään puolet palvelussuhteen kestoajasta alle 12 kk kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa.

Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Työnantajana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirillä on mahdollisuus vaatia työntekijöiltä huumausainetestiä koskeva lausunto yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) edellyttämien kriteerien täyttyessä. Työhönoton yhteydessä testiä koskeva lausunto vaaditaan satunnaisotannalla valikoituneilta työntekijöiltä koeaikana. Lausunto voidaan vaatia tietyin edellytyksin myös palvelussuhteen aikana.

Lisätietoja

http://www.ppshp.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antavat osastonhoitajat Maarit Willman, p. 040 562 9795 ja Eija Marin-Pekkala, p. 040 352 5274. Sähköposti: etunimi.sukunimi@ppshp.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa -linkistä.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, OYS, Medisiininen tulosalue, Ensihoidon ja päivystyksen vastuualue
Osoite: Kajaanintie 50, 90029 Oys

Oulun yliopistollinen sairaala on innovatiivinen, uudistuva ja tuloksellinen terveydenhuollon huipputoimija sekä erikoissairaanhoidon arvostettu ja vetovoimainen työnantaja. Menestystekijöinä on osaava, työssään viihtyvä henkilöstö, jonka koulutukseen ja perehdytykseen panostetaan. Haasta itsesi, haasta meidät!

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on savuton ja päihteetön työpaikka.